Vangittuna linnantornissa – Piano ainoa ystävä

 

PAATUNEIDEN LASTEN VAPPU 2018

 

 

Ukkometso Terminator karaoke fiksatuilla sanoilla vanhasta Popedan

suositusta juomalaulusta

 

 

30.4.18 aamu valkeni kirkkaana. Olin tehnyt edellisenä iltana Terminator Ukkometso tulee uskoon karaokevideon kotikonstein ja pistin mailaten pariin paikkaan, kuten kunnon wanna be ”rauhanturvaajan” kuuluukin Kävin viemässä klo 9.01 videosta varmuuskopsun Tuomiokirkon vaksille. Käytyäni JÄLLEEN  alttarilla lausumassa 13 soturi viikinkirukouksen kristillisessä muodossa ja laulettua virren 577  kävin Wikkellä hakemasa tölkin kokista ja sipsiä sekä kahvia. Sitten  Lausteen kalliolle halaamaan vappuheilan korvikkeeksi pandamäntyäni, johon 46-vuotias nivusvammainenkin voi kiivetä turvallisesti. Sen jälkeen tein parit hengitysharjoitukset ja kävin työntämässä kumoon yhden lahon  puun joka oli sen verran mätä juuristaan, että olisi voinut aiheuttaa vaaraa metsässä kulkijoille. Aika ryskeellä kaatui.Tajusin samalla, että puu siis kaatuu paremmin työntämällä kuin potkimalla. Se Kickboxerista. Tulin metsästä frisbeegolfradalle ja jollain porukalla oli heitto kesken. Frisbee putosi viiden metrin päähän minusta. Kuittasin heittäjille ”Ohi meni”  ja vielä tein pikku suunnistusharjoitukset kallioilla. Kuka nyt kompassiin luottaisi. Lähdin töihin ja vein perinteisen vapputervehdyksen kommareille Leninin patsaalle. Eli kolatölkki Karjala-alusella ja em.-karaokevideo. En tiedä kuka löysi ja otti talteen. Toivottavasti löytää tarkotuksensa  Sitten  menin duuniin Missiokahvilaan . Töistä päästyä kävin arpakojulla ja voitin taskulampun. Kojun pitäjäneito muisti minut parin vuoden takaa, kun olin silloin antanut jonkun levyn hänelle. Niinpä hain kahvilasta uudempaa tuotantoa nykyisillä yhteystiedoilla  ja sain yksipuolisen viattoman ”vappuromanssin”. Kauniiden silmien hymy riitti. Se siitä-. Menin Taidemuseonmäelle lakitukseen ja sitten Liljalle. Sieltä Apteekkiin sihijuomalle Vareksen kantapaikkaan.  Tämän jälkeen välikahveelle. Tein illan aikana kolme ”täsmäiskua” ympäröiviin henkivaltoihin soittamalla kitaralla hengellisiä biisejä viime elokuisena surmapaikalla kauppatorin kulmalla.Lauloin mm. ”Exoduksen”, ”Kadoshin”, ”Taivaan saleissa”  sekä ”Voitko kuulla jyrähtelyn kaukaa.” Viimeisenä ”Linnoissa hoveissa.” Sitä ennen ”Astua saan eteen Herran.” Nämä kaikki murtavat patoja sekä avaavat lukkoja ihmisten mielessä, mutta eivät tapa ketään. Toisin kuin Leevin laulut keskellä kirkasta päivää radiosta –  No, tienasin 60 senttiä  Kävin Fontissa Kauppiaskadulla kahvilla ja pyysin tarkoiiljaneitoa avaamaan kalaongintakojulta voittamani vesipyssyn pakkauksestaan. Siihen ei kuitenkaan tarvinnut turvautua illan aikana. Kossua olisi pitänyt laittaa täyttösäiliöön Insinööri-ilmapallokin oli sekaisin narustaan takkiini enkä osannut sitä selvittää. Sekin saksittiin Fontissa auki Pallo oli pääni vieressä  ja korkeudella eikä välttämättä ihmiset olisi erottaneen tai tienneet kummalle puhua. Semmosta on viina ja rumuus.. Ripustin pallon kitarareppuun,

 

Sitten Kouluun toiselle sihijuomalle sinne terassille ja juttelin erään pariskunnan kanssa. Se mies oli Mielenterveyden keskusliitosta ja juteltiin kaksisuuntaisen oireista. Tämän jälkeen vielä yksi sihi Hospodassa. Joku vanhempi nainen koetti pummata minut antamaan hänelle Tepsijääkiekkoni joka on ainoa puolustukseni terroristeja vastaan. Ei tee kuitenkaan pahiksen otsaan yhtä pahaa jälkeä kuten heittotähti, jota kannoin nuorempana povarissa hätävarjeluksi Luovuin siitä aikanaan erään grilliepisodin jälkeen. Mutta sille Hospodan ladylle pysyin  tiukkana ja kehotin myös naista olemaan lääppimättä vieraita miehiä. Tilanne päättyi siihen, että nainen vielä kerran  yritti tarjota juotavaa, jotta voisi humalluttaa minut antamaan kiekon hänelle. Ilmeestä päätelleen muutakin.  Onneksi kiltti-Sami-vaihde ei mennyt päälle – Sitten meni kahville Oscariin ja lauloin karaokessa Yön ”Niin paljon me teihin luotettiin.” Taputukset tyrehtyivät toivotettuani laulun jälkeen ihmisille Kristuksen siunaamaa vappua. Rukoilin illan aikana  pokejen eli ovimiehien puolesta, kun he käyttivät vappunsa humalaisten paimentamiseen. Että minä ihailen niiden  miesten toimintakykyä.

Tarkoitan sitä.

 

Tämän jälkeen lähdin bussille ja kotia kohti. Bussissa oli eräs levoton vihainen nuorimies, jolla kolmikuukautinen Domi- niminen koiranpentu mukana. Käytöksensä oli niin kiivasta, että menin vastapäätä istumaan ja jututin sitä nuorta herra,  joka samalla kävi koiran haukkuessa ”aggressiivisia neuvotteluja” puhelimitse morsiamensa kanssa. Domikoira oli tosi kärsivällinen vaikka haukkui koko ajan ja rauhottui hieman kun sitä silitti ja lauloi sille hiljaa ”Hurraa nyt komppania kotiamme kohti Suomemme suloisille rannoille. Nuorimies jäi bussista kupittaan puiston kohdalla kovan melun säestämällä ja totesin hänen hypättyään bussista, että ””Pitää ottaa sillai rauhallisesti” Sit lämpimään suihkuun ja koisaamaan.

 

Vapunpäivänä liityin kauppatorilla kommunistien vappukulkueen jatkoksi ja menin heidän mukanaan vanhalle suurtorille kuuntelemaan työväen sotalauluja. Kun he piti puheitaan ja minä kiltisti istuin penkillä kuunteluoppilaana, oli parempi, että jenkkiarmeijan T-paitani ja Naganon pronssilätkäpaita oli sadeviitan alla piilossa. Sitten Vartiovuorenmäelle pistämään jalalla koreasti. Bongasin bändissä kauniin haitaristin ja hän oli lavalla vaatimattoman sekä ujoin oloinen. Se teki vaikutuksen. Lopuksi vielä otin pari kuvaa läheisestä” Humanistien päiväkodista”, jonka kaikki verhot kiinni. ”Päiväkodin”  postilaatikolla olen vieraillut 10 vuoden ajan. Vienyt milloin mitäkin musiikkia. Jos nyt Paluumarssi 30 vuotisesta sodasta ja Hurraa nyt komppania kotiamme kohti akustisesti kielillä laulettuna kiinnosti ketään Venäjän konsulaatissa. Ehkä jollakin oli selittämisen armolahja.

Otin Vapun jälkeen  sukuminestäni suomennoksen. eli Salmivirran käyttöön, koska parin muuttujan takia sukulaispoika joutunut väärään seuraan ja minä niistä huumejengeistä ja toiminnastaan  en pahemmin pidä. Kannustin jopa ihmisiä nousemaan vastarintaan väkivaltaa ja pelon henkivaltoja vastaan.  Ehkä kiltit Samit menee taivaaseen ja pahat joka paikkaan.  Ei nyt ihan Modern talkingilta kuulosta minun lauluni. Enemmän Alangon Ilkalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KASSIALMA

 

Olavi Mäenpään kuoltua tein hänelle muistolaulun. Sanat kuitenkin alkoivat rönsyilemään

laulu kertoikin  eräästä söpöstä vasukista. Kirjoitin hänelle ja kerroin   Wannabe agentin tarinani  Mutta edesmenneen yksityisetsivän  muistolle Kassialma oli alunperin sävelletty. Andersson tosin ei Matrixista, tuli siihen mukaan. Sovittelubiisi. Olen vannonut erään tyhjentävän rakkauslaulun jälkeen olevani tekemättä enää ainuttakaan biisiä kenestäkään naisesta. En hänen mielenkiintoaan herättänyt osittain siksi, että vaikutin joltain vihreävöiselta osastolta karatessa ja puolet vanhempi. Ansioluetteloni muutenkaan ei ole kovin suuri.  10 shotin musta pipo ryyppäämisessä. Mutta Li kuuluu onneksi siihen porukkaan, jonka mielestä jokainen saisi itse päättää sukupuolensa, leikkauksella tai ilman. Eli heidän mukaan sukupuolia olisi n. 80.  Sen verran haluan kertoa, että olen vaalikojuilla jutellut Mäenpään kanssa. Olavi oli joutunut hyvin vihatuksi koska hän sanoi ääneen asioita mitä muut ei uskaltaneet. Tosin Olavi teki pahoja ylilyöntejä. Mäenpää kertoi myös, että armeija-aikanaan oli huoltanut Heikki Ikolan aseita. Hemmo siis ampumahiihdon maailmanmestari vuodelta 1981 ja minuakin joskus ohi mennen neuvonut kersana ollessa ampumahiihdon parissa. Olin noinin aikoihin vielä kuvitellut että tytöt ovat prinsessoja joilta ei edes tuhnu pääse. Luulin väärin isäksi tultuani Mutta yksipuolisia ihastuksia maailmaan mahtui Ensimmäinen niistä  tyssäsi Valtasen liikenteeseen. En ole koskaan linja-autoa ajanut. Enkä osaisi. Korkeintaan ohjaisin sen pois väkijoukosta, enkä päälle – Afrikassa on norsuja ja Suomessa linja-autoja. Vaarallisuus riippuu siitä, otetaanko heidätkin huomioon liikenteessä Tilanne on meillä parempi siksi että linjurit yleensä tottelevat liikennevaloja, norsut eivät. Ja minä näytin ekoja krapuloita viettäneenä  finneineni ja tukkamallineni siltä, että olen herännyt  jostain norsun takalistosta, kuten Elina eläin juhlittuaan rankasti synttäreitään.   Mutta teininä mietin, epätoivoisen pakkomielteisen ihastuksen jälkeen,  että mitä hyötyä on urheilla jos ei nainen kuitenkaan välitä hevonkakkaa jaloista harrastuksista rönsyilystä takaisin asiaan : Kirjotin Kassialman biisiesittelyyn, että tunsin eräs päivä Mannerheimin tuijottavan minua seinältä anovasti ja pyytävästi. Ikäänkuin hän olisi halunnut sanoa, että sinä hyljitty jääkäri ala yhdistämään Suomen hajaantunutta kansaa niin ei tarvitsisi enää veljen nousta veljeä vastaan. (Tätä varmaan ei kukaan toinen suomalainen mieti)  Niinpä koetan aina pakinoissa ja sävelmissä tuoda ihmisistä esiin jotain positiivistakin haukkumisen sijasta. Tässä

 

Kassialman sanat:

 

 

Oli kerran Turussa nuori nainen, joka epäkohtia poistaa halusi.

Monta vaikeutta tuskaa ja päätöstä, mutta

sorretut edelleen asetti. Niinpä valkkasi puolueen vihatunkin, mutta

ei siitä piitannut. Näin kului aikaa ja  niinpä kävi, että päättäjien

joukkoon nousi hän. Ei samaa mieltä kanssani lähes mistään,

mutta omaa tahdon kestävän. Ei tuolla huipulla kauan pärjää

jos ihmisiä alkaisi pelätä. Samalla omat voimat koetuksella

mutta periaatteista ei tingitä. Rukoilen puolestasi Li,

että oikeamielisyyden saat.  Rukoilen puolestasi Li,

että hiljaisten ääni olet aina kun toisia pelottaa.

Rukoilen sulle voimia Li, että hymyilläkin jaksaisit.

Se on kuin tuhat aurinkoa syttyisi saliin pimeään

ja epätoivoisinkin alkaa eloon herätä. En löydä aina

sanoja, joskus vihaakin koen mielipiteistäsi liberaaleista,

mutta vaikea tilallesi tulla ois. Rehellisyys on aitoa ja Mäenpään Olavi

Herran armon varassa, mä rukoilen puolestasi Li

että huumorin sä aina säilytät. Mä rukoilen puolestasi

Li, että Jeesuksen kanssa hiljaisuudessa keräät voimia.

Sinä olet ihan ok kansanedustaja, vaikka oletkin niin

vasemmalla. Mut anna anteeksi miehillekin, jotka

sinusta pahaa puhuvat. He eivät koskaan olisi valmiit

taakkaan vastukseen, vaan suuta pieksee narisee

nurisee ja kohtaloaan valittaa. Mä rukoilen puolestasi

Li, että löydät Herran Jeesuksen. Ja hänen luokse tuot

myös perheesi rakkahan, joka sinun puolestasi on

kaiken antanut. Sinä olet toivona Turun ihmisille

kun vain et omaan ymmärrykseen turvaa. Minä

hymyilen jo nyt, koska vielä kerran Taivaan ovet

aukeaa, ja sinullekin Jeesuksella on aikaa. Siel olet

kuunneltavana, etkä toisen huolten kantajana

siel ei ole sortoa työn orjia. Ehkä siellä myös

Mäenpäätä ymmärrät sanoittakin, samaan juhlapöytään

ilman riitaa istua saat. Ja minä soitan teille synaa kitaraa

ja Taivaan linnan juhlissa kaikki kyyneleet pyyhitään.

Siellä on prinsessana jokainen entinen kassialma,

joka toivonsa on pistänyt Jeesukseen. Siellä toivottavasti

näen myöskin Olavi Mäenpään sulassa sovussa kanssa Anderssonin

Liin….

Kerroinkin, että olen luuhannut Turun kaduilla 26 vuotta ja maalaisena sekä satakuntalaisen törmännyt pieneen kulttuurieroon. Meil päin pimu on kaunis nainen tai koira. Turussa taas pimu tarkoittaa hyvin kaunista naista. Mutta ei yleensä koiraa. Minä osastoilta päästyä päätin jakaa elämäntarinani kaikille siltä varalta, että joku koettaisi listiä minut  muslimi- ja itäkritiikkini takia. Tein sadoittain sävelmiä ja pakinoita. Lähetin ne ympäri maailmaa mutta en pitänyt niistä minkäänlaista kirjanpitoa. Eli suunnitelmallisuus puuttui ja ei ollut selkeää juonta. Aikanaan yliopistossa kirjotuksiani ennen sairastumista luettiin usein. Kun mieli särkyi palasiin se oli rankka paikka. Ja hylätyksi tuleminen sai minut aina hakemaan enemmän ja enemmän huomiota, joko hyvällä tai pahalla. Minun visioharhoissa oli siis usein Suomen kansan yhdistämistä ja suuria harhamissioita. Ikäänkuin kantoi koko maailman kärsimystä ja tuskaa. Mutta minusta ei saisi tekemälläkään mitään joukkosurmaajaa vaikka manifestia tulisi 1500 sivua. Kuka on niin sairas että surmaa siviilejä jotka eivät kykene vastarintaan. Ei kannata Alllahin sankari olla -Korkeintaan minäkin haluisin Death of Stalinia myötäillen tappaa vastustajat nauruun pianonsoitollani ja kritiikkikirjeellä. Vihaan kivuntuottamista.   Ehkä sitten  minutkin  joskus muistettaisiin rauhan miehenä, (Ei tosin Siviiilipalveluksen kannattajana  joka mieluummin ampui vesipistoolillla tupakkeja sammuksiin kuin olisi haavoittanut ketään ihmistä vaikka he kuinka olisi minua teloneet.) Minun käy silti aina heitä sääliksi. Olen iso mies ja ihmisen tappaminen onnistuu kaikilta. Se manalan menolipun antaminen ihmiselle on helppoa. Mutta se on kuitenkin ikuisuutensa sinetti. Minä en osaa hallittua voimankäyttöä-  Tiedän että olen hyvin halveksittu periaatteideni takia. Mutta jos joskus tarvii tapella tai tappaa siihen pitää olla tosi hyvä syy. Korkeintaan Kanteenmaan limudiscossa hieman ärähdin lukiiokäisenä kun eräs helluntalainen humalapäissään tarttui minuun takaa päin ja paiskasi lattiaan, vaikka mitään en ollut tehnyt. Potkaisin lattialla ollessani kerran siinne, mitä hänellä oli kassien tilalla. En nyt puhu Suosta kuokasta jussista Martti lutherista ja muovipussista (Alanko / Kun Suomi putosi puusta) Tilanne selvisi ja sain olla rauhassa sen jälkeen.  Huolimatta jonkin tason ymmärryksestäni vasemmistoa kohtaan en edellenkään myötäile heidän sateenkaaripolitiikkaansa tai hallitsematonta maahanmuuttoa. Elintasopakolaiset saa täyden ylläpidon ja minä lapan käkättimeen llasta ja päivästä toiseen vanhempieni tekemää papusoppaa. Kuntoutujana on vaikeaa ollla mutta uskon, että Jumala käyttää minua aseenaan puoliterveenäkin. Täyttä vatsaa tärkeämpi on minulle miehittämätön Suomi, olin sitten hylätty tai ei. Jos joku nyt mäkättää, että Nato ja jenkit on miehittämässä Suomea ja tarvitaan Venäjä apuun, voivat lopettaa lukemisen tähän. Turha on niistellä neniä metsässä. Tai eduskunnassa.  Tärkeää on myös saada jokapäiväinen leipänsä Taivaan Isältä. Siksi en lässytä nyt sellaisia asioita mitkä myötäisi tän maailman mielipiteitä..

 

 

 

 

 

TEE MULLE rajat joita en saa ylittää (H.B)

 

Kommunistien vappujuhlassa tapasin entisen osastokaverini.  joka on päässyt elämässä pitkälle kun hän skarppasi. Tehnyt dokumenttiohjelmia Robin Hoodiin ja minä olen vain kirjotellut 13 vuotta rakkausrunoja Fontanassa. Ehdotin sille Selänteen kaimalle etunimeltään, että jospa punakone ja jenkkipaita löisi viisaat päät yhteen ja omalta osaltaan Robin Hoodin ohjelmissa alkaisi yhdistää hajaantunutta kansaa. Kummatkin meistä on käynyt osastot eli ”Kreivien linnat läpi” Seurakunnissa ja siellä Kreivien linnoissa paikassa ei ollut muuta tekemistä kun rämpytellä rämää kitaraa siksi että ei päässyt kolmeen viikkoon ulos. Niinpä opin viisi kitarasointua jolla varsin hyvin pärjännyt -Piano sujuu korvalta A-mollista ja Deestä. Nyt olen alkanut ottaa hieman haastettakin ja haaveena on joskus soittaa läpi Nightwishin muutama biisi. Tosin harjottelen  vain, jos minut on lukittu linnantorniin. jossa 57 000 porrasaskelta. Hekolla ei paikalle pääse. He sanovat, että saan ottaa 3 esinettä mukaani jonka he lupaavat toimittaa kautta Teutateksen ja kunniansa. Niinpä pyydän savupekonimakkaraa, kopan vettä ja keissin karjalaa. Sekä piano tietysti. Sytkäriä pidän aina taskussa. Sitä ei lasketa

Otavan löylykauha

 

Koskaan puukässän tunnilla en loistanut mutta äikän kyllä. Olen nykyään isokokoinen mies, jonka itsetunto ei kuitenkaan ole jalkojen välissä olevassa

monitoimityökalussa vaan Jeesus määrittää identiteettini. Ei joku vatikaanipää kun osannut käyttää jotain sorvia tai nauraa heidän huumorilleen. Eilen saunassa näin sen onnettoman löylykauha jota koetin joskus yläasteella väsätä ja eräs mies jonka ääni oli kuin räkättirastaalla kiusasi minua juuri

epäkätevyydestäni. Menen siksi laivalla aina jussina, ettei tarvi kotikylän juhannuskokolla em. mieheen törmätä. Voisi tulla pientä sanaharkkaa.

Tai vähän muutakin. Mutta mennäänpä eteenpäin

Kirjeet mediaan ja päättäjille

Osastoilla suurlähettiläänä ollessani   Terminator – maailmanpelastusharhat ehkä johtuivat siitä, että aikanaan opetusharjottelut ja ihmissuhteet menivät päin helvettiä välttelin pakenin kaikkea vastuuta vedoten epäkätevyyteen tai hahmotushäiriöön tms juttuun joka vaikeutti elämääni ihmisten keskuudessa tosi paljon. Niinpä päätin ottaa mielikuvituksessa ihan hullunkurisia taakkoja harteilleni alkaen näyttelijästä ja katusoittajasta Mannerheimiin asti – Tai ainakin poppitähteen, joka tarkkaan tietää mitä haluaa niin musiikissa kuin ihmissuhteissa. Joskus unohtui vaan se, että Jeesuksella saattaa olla minulle parempia suunnitelmia. Kuten paistaa vohveleita. Jumala kyllä tietää tasan tarkkaan luonteeni, heikkouteni vahvuuteni ja henkilöhistoriani. Ne ala-asteiden pikku paskiaiset eivätkä niin kunniattomat,  saavat kyykyttää nyt opettajia ihan rauhassa siihen asti kun lakia muutetaan sellaiseksi, että luokanopettajatkin pystyvät tekemään hommiaan turvallisesti. Minulla kesti valmistua kandiksi 19 vuotta, joten ei se motivaatio sinne luokan eteen niin kovin korkea ollut. Mutta ei minusta hitsaajaksikaan olisi. He rakentaa laivoja, minä taas pakinoita ja sävellyksiä. Lisäksi jotain kansankynttilän luonnetta toki on minussakin kun vaan saadaan se kilttisami heivattua pois. Kilttisamin mukaan ei voi loukata ihmistä kun sille tulee niin paha mieli. Vaikka joku liftari olisi muuttanut luokseni, käyttäisi telkkuani tietokonettani ja jääkaappiani vuodesta toiseen ja pistänyt minut kustantamaan kaiken.Ei saa jättää toista heitteille.

ASUMISTUKEA ODOTELLESSA

 

Jäi vielä pari teoriaa joista olen kuullut kun tein työkseni sitä sun tätä:

Kommunistien vappujuhlassa tapasin entisen osastokaverini, joka on päässyt elämässä pitkälle kun hän skarppasi. Tehnyt dokumenttiohjelmia radio Robin Hoodiin ja minä olen vain kirjotellut 13 vuotta rakkausrunoja Fontanassa. Pari asiaa jäi kertomatta joita siellä kuulin kun lääkettä lisättiin ja minua raahattiin erkkariin raamatun lukemisesta ääneen osasto kutosen ruokalassa. Eli huhujen mukaan Illuminaatilla n. 60 henkilöllä välillisesti käytössään puolet maailman rahavaroista.. He  miettivät ihmispopulaation vähentämistä 90 miljoonaan. Järkkäävät kriisejä ja rakentavat samalla itselleen turvapaikkoja jonnekin huitsin nevadaan kuten Uuteen Seelantiin. Suomen päättäjät on EU:n talutushihnassa ja me maksamme muiden toilailut Kreikkaa myöden, koska ne vetoaa siihen että meidän pitää olla heille kiitollisia demokratian keksimisestä. Clintonit ja Obamat sekotttuneet pedofiiliriinkeihin. Jenkeissä katoaa päivittäin pieniä lapsia ja vain Herra tietää minne heitä kuljetetaan ja myydään. Putin uhoaa siksi, että hän on hyvin pieni mies, kuten se Ketonen vaiko Myllyrinne Napapiirin sankareissa. Vapaamuurareilla pahoja riittejä. He nousevat levellistä toiseen lapsiuhreilla ja muilla pikku kolttosilla. Kuitenkin jos joku koettaa erota heistä tyyppejä kiristetään. Trump päätyi presidentiksi vahingossa kun hänen tarkotus oli vain hakea huomiota, mutta ottikin presidentin tehtävät vastaan ”o’ ou” ilmeellä. Onneksi Trump on tullut juuri uskoon vaikka vielä untuvikko Herran tuntemisessa. Lisäksi maa ”saattaa” olla litteä, mutta tiedemiehet vetoavat siihen, että tavallisella kansalla ei ole syytä tehdä itse mitään empiirisiä tutkimuksia. Muinaiset Englannin kuninkaat ”saattavat” periytyä suomalaisista, jotka nukahtivat soutuveneeseen pitämään kinkeliä, eli kolmen päivän ryyppyputkea. Syynä samaan naiseen ihastuminen. He heräsivät vasta kanaalissa ja päättivät mieluummin nousta Englannin rannikolle kuin Ranskaan päästäkseen kauemmaksi hulluista gallialaisista.

Pääsiäissaarten kivipatsaat ovat mahdollistaneet langenneiden enkeleiden jälkeläiset jotka sekaantuivat ihmistyttäriin ja ne siipensä menettäneet korppikotkat opettivat ihmisille teknologiaa, jota käyttää pahaan. Kun Egyptissä rakennettiin pyramideja faaraoiden hautakammioiksi,

https://www.youtube.com/watch?v=I3Qwf6MGCYE

Pharao / I show You secrets

siellä ruoska viuhui ja työläisten elämä kului ohi eikä heillä ollut mitään muuta iltahuvia, kuin lausua jälkeläisilleen notskin ääressä vogonilaisia runoja sekä kertoa tarinoita Linnuradan liftareista. Mutta Obelix ja Asterix sekä Akvavitix toivat lohtua ja ratkaisua asiaan antamalla merenneidon kyyneleellä sekotettua sahtia duunareille – Jumala päätti, että Sami Sundström olisi parempi pistää maailmaan vasta 2000 vuotta Jumalan ihmiseksi inkarnoitumisen jälkeen ja varsinkin 191 vuotta Turun palon jälkeen, ettei hänen syykseen voisi pistää ainakaan sitä – Vaikka aiheuttikin harmia joka päivälle muutettuaan kaupunkiin. Mutta Turun palon aikaan samana vuonna joku mormonilevy löydettiin Joseph Smithin toimesta. Ne neidot tulevat vartin päästä kylään. Voiko tällaisia asioita lukea seiskasta tai Ylen uutissivuilta? Sitä minäkin. Siksi mieluummin olen näissä seurakuntakuvioissa kuin Pridekulkueissa.. Ja monesti ihmiset ovat kieltäneet minut näitä juttuja kuullessaan. Muistutan tässä, että vaikka juomarit ei taivaaseen pääse, niin eivät pelkuritkaan. Ikuisista luusereista hieman asiaa. Muistan kun jääkiekkoilija Patrik Laine teki ensi esiintymisiään lätkän MM-kisoissa. Kanadan kultaottelutappion jälkeen Patrik istui pettyneenä jäällä kun ”tuli vaan hopeeta” Jiisus Kraist!!!!! Jätkä oli pistänyt koko kiekkomaailman sekaisin ja sama meno jatkuu.

Suomalaiset kun heistä monet  miettivät sodan jälkeen apeina,, että voi hitsi, taas hävittiin

niin kävikö muka oikeesti niin? Kaikki itäeuroopan maat Suomea lukuunottamatta miehitettiin. Viro myöhemmin lauloi itsensä vapaaksi. Ne oli tehneet sen virheen että myöntyivät neukkujen vaatimuksiin. Vaikka  Putiniin ei musiikki ja rakkauskirjeet tehoa. Jos se äijä jollain verukkella koittaa tuoda joukkonsa Suomeen niin turpiin vedetään. Ja jos ne saisi haltuun kaupungit, niin Suomi on metsien maa jossa sissit pistää jatkuvasti vihollisen ahtaalle. Tätä maata ei voi miehittää. Ne ei saisi täällä hetkenkään rauhaa. Siitä me pidetään huolta. Presidentti Niinistö on itse sanonut että jokainen on maansa puolustaja. Vauvasta vaariin

 

 

——————————————————-

 

 

 

Pakolaisista eli 7 tonnia lisää konsultoinnista

 

Vielä 7 tuntia siihen, että kilahtaa tilille rahaa. Koska olen 10 vuotta kirjottanut  päättäjille ettekä perussuomalaisia lukuunottamatta ole sanoneet tai komentoineet  juuta eikä jaata, oletettavasti voin jatkaa, kunnes tulee ”Ei viestejä kiitos”. Tosin kerran Presidentin kansliasta soitettiin ja kehoitettiin olemaan lähettämättä runoja Jenni Haukiolle. Niinpä minäkin koetin kyhätä Tiny stoorin mutta paisui kuin pullataikina. Eli tässä olisi Tiny Stoori sellaisena minä suomalaiset leffat usein kuvaavat. Jouko Turkka versio ” ”…Sitten se Atlantilta lähestynyt aristokraattinen läjä preussilaista siansontaa sai päällensä keltaisen sateen ja taittosiipisen  Corsairhävittäjän -Transponderittomalla Mitsubishi Zerolla  lentänyt Stalinin ja Hitlerin risteytymä  ammuttiin Raidilla alas ja pistettin tossun alle  Siellä valkohaiden ympäröimästä pelastusveneestä maailman pienimmässä meressä minä armosta huuhdoin koko herhiläisen  viemäristä alas…ja ripustin sitä ennen sen siipiin osoitteeksi ”Gambia”

Eli pakolaiskysymys. Raja 1918 leffassa hemmon piti sen perusteella erotella ihmiset rajalla, miten he äänsivät sanan ”Kyllä” – Jos ääntäminen oli epäselkeä, tyyppi karkoitettiin tois pual jokke. No siellä sitte oli näyttelemässä baabuskaa äitini entisen pomon vaimo, Jelena . Hän esitti roolinsa hyvin, koska venäläinen ja puhuu Suomea murtaen. Mutta mitä tapahtuisi, jos sama otettaisiin käyttöön nyt tuolla pohjoisessa, kun kaiken maailman Jack Sparrowt kulkee nunnakaapu päällä kantaen mahan peittävässä viitassa vankilaan suljettuja kaksoisveljiä sekä rautanaamioita sinne sun tänne. Eli kun turvapaikanhakija saapuu milloin milläkin verukkeella harjoittamaan isistoimintaa ja raiskaamaan teinityttöjä, eikö heitä voisi käskeä jatkamaan lausetta :”Rakkauden laivan käytävillä hytistä kuuluu : Kulla” – Jos ne tietää sen jutun ja toistaa ton sanan, heidät voi ohjata kasvatustietieteiden tiedekuntaan. Ainoa mikä yliopiston jouluristeilyssä mätti oli se hokema ”Mitä merellä tapahtuu, se merelle jää” – Ällöttävää. Laivareissu EI ole tekosyy sille, että voisi häröillä miten tahansa. Sanokoon siipalle, että vapaana naisena tai miehenä tahtoo taivaltaa mutta ei sellaista kaksoiselämää. Minun kaksoiselämästä : Äiti luuli usein,, että teen uutta rakkauslaulua aina kotipäätteellä, vaikka kirjotinkin samaan aikaan Putinille, että haista sinä KGB äijä huilu. Sitten lättäsin Nightwishin Come cover biisin heti perään.

https://www.youtube.com/watch?v=7Q36oVL1czA

Come cover

 

 

Mutta se on somessa eri juttu. Livenä ihmiset pitäisi oppia kohtaamaan.  Kun presidentti Niinistö ja Putin tapasivat toisensa, psykologit esittivät arvioita hemmojen asemasta tarkkailemalla heidän istuma-asentojaan. Jos Putin istui ”kauppa auki” tyyliin eli haarat levällään, niin sehän on vain sitä, että se äijä tietää tapattaneensa tuhansia ihmisiä, mutta kieltää kaiken tyyliin ”Nainen syö pyyhii suunsa ja sanoo ”En minä mitään tehnyt” – Minä tajusin omantunnonasioista viikko sitten paljon. Olin heittelemässä tarkkuutta jääkiekolla frisbeegolf häkkiin kun joku ufolautasporukka huomasi sen ja eivät tienneet, että harjottelen vain sen takia, jos kauppatorilla taas joku veitsimies päättää olevansa kurkunleikkaajien saarella. En puhu siitä vihreestä vetisestä vihanneksesta, vai kasvi s who cares. Mutta kun siellä turhautunut mies huusi minulle kovaan ääneen ”Painu w******” Niin minua oikeasti hieman vatsan pohjaa kouraisi. Käytin frisbeehäkkiä väärään tarkoitukseen -Onneksi ei rikki mennyt.  Sitähän haistattelua olen kuullut vähän väliä. Mutta joku lukko tai istutus on tuossa ihmispelon taustalla. Tai sellainen, että en voi tehdä mitään spontaania ilman että joku alkaisi miettiä tai sanoa ”Onko lääkitys kunnossa tai meneekö lujaa” – Jos taas olen hiljaa, niin sekään ei ole hyvä sitten äiti kysyy huolestuneena mikä on vialla. No yleensä äidit ei soittele 46 vuotiaille pojille päivittäin PAITSI meidän suvussa. Olen oppinut viisaasti sen, että kaikkea ei tarvitse kertoa mitä tekee – Mutta jos asiaa suoraan kysyy, ei valehdella. Minä edelleen olen jonkun väärän hengen vallassa. Mutta koska esiintymispelko meni pois, niin varmasti toi ”painu w*****” traumakin lähtee aikanaan. Sitä paitsi en käytä sellaista kieltä. Minusta se on rahvaanomaista. Sitä kuulee vain Tampereen työväen teatterissa. Ja Mikaelin erityiskoulun oppilaiden suusta kadulla lukuunottamatta P******* ja W******. Olen alkanut huomata, että minulla saattaa ilmetä joskus ihmisiä kohtaan jonkinlaisia ….tunteita….jota voisi sano kiintymykseksi. Se on paha juttu. Rommikaan ei auta. Mutta merenneitojen kanssa on turvallisempaa. Nillä on aina kauppa kiinni.  Korkeintaan Pekka Haavisto voisi keksiä miten tämänkin pystyisi keskustelemaan järkevästi. Hän on kuulemma niitä sovittelevia ihmisiä. Mutta en samaan aikaan Haaviston kanssa haluisi olla torjumassa venäläisten suurhyökkäystä. Kuulemma Touko Laaksosen mukaan oli ihan normaalia että kuoleman lähestyesssä miehet alkoivat maata toistensa kanssa. Ja sitä leffaa esitetään maailmalla Suomea mainostamassa. Minä sen verran tiedän, että Armas-pappa soti loppuikänsä unissa, niin Liisa-mummo kertoi. Vaikka Armas-pappa oli kasikymppinen, hän painajaisunessa ollessaan puhui parikymppisen äänellä. Minä puhun taas sillä äänellä, mihin henkinen kehitykseni tyssäsi syksyllä 1992 asuttuani 2 viikkoa Turussa. Lakia opiskeleva neitokainen  tarjosi minulle viinaa ja sanoi, että ”nyt mä pussaan sua” olisi pitänyt sanoa ”Ei” ja läpäyttää kunnolla poskelle. Kuten tanhuissa –  Kasseihin ei voinut potkaista. Tosin nykyään se on näiden sukupuolisotkujen takia ihan normaalia Ei tiedä onko mies vai nainen. Sitten pitäisi kaiketi tehdä sellainen samanlainen testi, minkä Krokotiili-Dundee kerran eräälle naikkoselle New Yorkissa. Minä vaan olen nykyään mies, jonka ympäriltä tuolit. Kun kävelen, jalat liikkuu ja ne menee takin taskuun. Siellä on tupakat ja tikkuaski. Lompakko on housun taskussa.

https://www.youtube.com/watch?v=Li1_Ro9e2_4

Zen Cafe / Mies jonka ympäriltä tuolit viedään

 

 

Siksi että povitaskusta se on helppo varastaa. Mutta tulipa tuossa Reserviupseeriiliiton jäsenmaksulappu postissa, vaikka olen ollut 16 vuotta Karjalan männyssä. Yritin noudattaa aina kaikkea sitä kun minulle sanottiin ”Painu w*****”. Sitten sanoin venäläisille ”Turvapaikka” – Ne eivät ottaneet minua vastaan, Luulivat, että olen tullut vakoilemaan Suursuomen asialla ja pistämään Karjalan retuperälle sekä joutoniityksi jossa kasvaa vain jättiputkia sekä puu joka pystytettiin Karppisen muistolle, kun venäläiset ampui hänet. Ja  vain siksi, että Perkolan ja Lukkarin mielestä hän oli täys nuori pelokas kämmäri. Rukajärven tiessä. Että minua suututti. Mutta minäkään  en voi kirjaimellisest toteuttaa painu w****** käskyä. Laki kieltää sellaisen. Sarlacin kuopan reunalla tosin ollut. Mutta olin varautunut tilanteeseen erään tarjoilijan avustamana. Takaisin asiaan : Eu standardeissa suurempi kirkkovenettä on kaapparilaiva. Ja se ei pudonnut päähäni Tuomiokirkossa ollessani uskontestissä. En silti varastanut sitä katosta. Olisin toki saanut mediahuomiota. Mutta kun sellainen ei kiinnosta. Mutta kirkossa  siellä vasemmalla laidalla kun menee saliin, lausuttuaan ovella ”Mellon”  on se laiva siis roikkumassa katosta. Ehkä joskus tulevaisuudessa siihen laivan alle voisi ohjata istumaan kaikki ne, jotka pelkäävät Taivaan putoavan niskaan. Nimittäin konkreettinen esimerkki yllä häilyästä Damokleen miekasta toimii paremmin kuin kielikuvat.  Nyt olen ihan kotona ja aivan hiljaa. Sormet naputtavat randomisti näppistä ja sekin on sattuman sekä evoluution tulosta. Kasa alkulimaa ja synapseja tässä määränpäättömässä Miehet mustissa jalokivikaulapanta- maailmankaikkeudessa. Ja kohta äiti soittaa minulle iltasoiton. Minä taas synalla Stallionin by Thomas Bergersen.

https://www.youtube.com/watch?v=UBQUeVPdYvo

Stallion

 

 

Asumistuen napsahtaessa maksan velat ja hommaan sieltä reserviupseeriliitosta sen korttikotelon jonka sisällä kortteja EI voi etäskannata. Minä en tiedä noista jutuista, mutta onneksi serkkupoika on perehtynyt siihen alaan. Hän pyörittää jotain cyberfirmaa – Kersoina olimme huolettomia kaveruksia. Mutta hän aikuistui ajallaan. Minä taas en. Mutta konsultoin juuri venäläisiä eilen miten heidän kannattaisi menetellä matkallaan Ruotsiin. Minusta se lähettämäni runo Baranoffin pojille oli tosi hyvä. Runo loppui sanoihin ”Muut saavat rauhassa päättäjiä nuolla, mutta minun onneni on vapaana elää ja kuolla” – Mutta Tampereen Mediapinta kustantamo otti sen pois runokirjastani nimeltä Elämän juoksuhaudoissa. Koska runoja kirjottavat miehet ovat yleensä aika herkkiä niin vein sen runokirjani kasvatustieteen laitoksen kansliaan mutta valekantena oli Terminator 13 nimi ja Prinssi Rohkean sekä Aletan suudelma Hal Foster Albumista no: 5 sivu 30. Sitä minä luin ja kattelin aina. Jätin ne Kallet Jallut ihan muiden luettaviksi. Jos haluaa utareita katsoa, menköön navettaan.

Tupakka on siis minun ongelma mutta ei purnajalehdet yksinäisyydestä huolimatta. Nyt pistän ihan randomisti silmät kiinni päätteellä pari mailiosoitetta ja vain Herra tietää mihin tämä tulee. Minä en tämän perään kysele enkä vastaile.

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=7Q36oVL1czA

PORTIT AUKI parille päättäjälle

Koska ihmisten mailit on hyvin googlen tiedossa ja niitä suojataan niin maan perusteellisesti tietosuojalailla. Kuitenkin joku valvoo kaikkee, mihin

viestit lähtevät ja mitä ne sisältävät, niin ihmisverkoston julkistamiseksi  ajattelin vaan puhdistaa maineeni, en siis Sofi Oksasta. Pari vuotta salasanani oli Danielin kirjan viimeiset sanat ”NouseOsaasi7061! – Mutta vaihdoin sen hetki sitten muotoon DorisBoris313. Kirjautukaa ja tehkää mitä lystäätte. Voipa todistaa, etten ainakaan

ole käynyt missään ISIS- keskusteluissa, TIedän, että yksi sana kiinnostaa mailin saaneita. Sama minkä Elisabet Swann kuiskasi Jack Sparrown korvaan: ”Curiosity”. Sitten nakkasi jossain vaiheessa Johnny Deppin jollekin meripedolle.Se ihmisten viettelystä.

Minä kyl mieluummin olisin se Will Turner, mutta enpä ole koskaan halunnut

maallisia vanhempiani kieltää saatika heidän ammattiaan. Itse tosin olen joutunut piraatiksi musiikin suhteen. Mutta en ole rahastanut sillä. Pidin siis eräänä iltana mailia auki kolmisen tuntia Jos joku tohtori Silberman olisi halunnut tarkistaa näpyttelyni. Jokaisen tuomitsee lopulta hänen omatuntonsa. Käytti sitten identiteettivarkauksia tai F-16 Falconia omien asioiden hoitamiseen kysymättä lupaa valvontakomissiolta. Jos nyt joku koettaisi kirjautuna noilla tunnuksilla sanoisin taas ”Liian hidas – Ime jakaria” Eikä se terminaattori voisi sittenkään tehdä pahaa suojatilleen, vaikka kuinka ketuttaisi. Se kun oli kuitenkin ohjelmoitu suojelemaan ihmistä. Mutta jos ihmisellä on henkivartijoita, siihen on syy. Eikä henkivartijoita voi hyppyttää miten lystää- Pikkaisen pitäisi heitäkin kunnioittaa .Jos pitää juosta luodin eteen niin yleensä siihen on syynä vastuuntunto, hyvä palkka tai aito rakkaus tai sitten kaikki ne kolme. Sekin on mahdollista. Minä en enää kuvittele olevani koneteknologian hallitseva maailmanpelastaja. Joskus tosin hypettää populaarikulttuuriin mutta sieltä aina ajallaan alas tullaan. Leffat kun joskus tuppaavat olemaan heijastuksia henkimaailman sodista. Niissä on yleensä hyvis tai pahis, mutta myös harmaata aluetta. Mutta kaikille pikku natiaisille tiedoksi, että lopussa on vain jako kahteen. Taivas tai helvetti on osoite. Vihapuhevihapuhevihapuhe. Ja vielä sinimustavalkoisena (Anna Kontulalle)

 

 

 

RAAMATUSTA JA SAIRASTELUSTA

https://www.youtube.com/watch?v=iWAxC4cwxa8

Terminator 7

Danielin kirjan viimeisestä luvussa lukee ”Mene, lepää ja nouse osaasi päivien lopussa”  Se on lempikohtani ja nosti kylmiä väreitä selkään. Sanat  oli osoitettu Danielille eräälle unienselittäjälle Raamatussa. Siellä myös puhutaan soturienkeli Mikaelista joka tuli avuksi Persian enkeliruhtinasta vastaan. Iran on jossain huitsin nevadassa ja on Israelille kuin Ahvenanmaa meille. Tosin Israel sulki Iranin ”sipsitehtaat ”muistitikulla viedyllä viruksella. Eli uusia sipulisipsimakuja saa odotella taas muutaman vuoden. En aina tiedä, mitä tässä Suomenmaassakin tapahtuu, mutta jos Aron pojat uhkailivat isääni sillä verukkeella, että olin ampunut Stalinin kuvaa, jotain on TODELLA pielessä. Kansanedustaja Anderssonille kirjoitin usein, koska olen hänen esirukoilijansa. En tiedä meneekö helmiä sioille, kun hälle kirjottaa piristyspakinoita. Yksi syy päättäjille ja mediaan kirjotteluun oli myös entinen vastuunpakoilu ja koetin tavallaan kompensoida sitä ottamalla mielikuvituksessa valtavia taakkoja. Mitkä ei olleet totta.  Kotiseurakunnassa rukoiltiin, että mieleni ja ajatukseni selkeisivät ja parempaan ollaan menossa koko ajan. Huumori ja pilke silmäkulmaan tullut takaisin.

Kerroin aiemmin, että 1995 menetin kirjallisen ilmaisukykyni katsellessa duunissa hautausmaalla maassa myllertäviä muurahaisia. Niitä on laiskojen syytä katsella. Meno on kuin Hartelan työmaalla. Kaadoin sitten metsässä tölkillisen Karjalaa murkkupesään. Tein empiirisen havainnon, että kuhina lisääntyi. Jouduin siinä välissä osastokierteeseen ydinsodan estoharhasta ja ”suuresta missiosta” elokuussa 1995. Kumma juttu oli myös, että menetin koko Ruotsinkielentaitoni ja unohdin siis koko kielen.En tiedä missä aivolohkossa nämä asiat ovat. Mutta anyway…jos olen ajan kuluksi kirjoittelulla ja lähettämilläni radio-ohjelmillatai piristyskokoelmalevyillä  kuormittanut ihmisiä ja vienyt kallista aikaansa olen pahoillani. Joskus oli NIIN paljon haaveena koettaa johonkin agenttikouluun, mutta olen niin sinisilmäinen ja kieltäytyisin kuitenkin ihmisten manipuloinnista /velehtelusta ettei onnistuisi käytännössä. Kuitenkin päättäjille kirjottelulla tässä humanistiliberaalisessa vihervasukkiajassa koetan tapella kristittyjen puolesta, kun heitä vainotaan ja vaiennetaan. Jos muslimista tekee pilaa se on kuoleman paikka mutta kristityistä saa puhua ja pilkata miten vaan. Olin tätä kaikkea ennen lukenut saarnaaja Michael Howardin kirjan nimeltä Valloita maa ja siinä oli Venäjänuhasta paljon tekstiä. Howard myöhemmin pilasi oman saarnaajan uransa kuten myös Patrik Tiainen mutta joskus heillä oli hyviä pointteja kuten se Tiaisen lohkaisu Saatanasta (Entinen Lucifer ja langennut enkeli) Eli jos Perkele sanoo sinulle ”Mieti menneisyyttäsi niin vastaus Saatanalle on ”Mieti tulevaisuuttasi” – Se oli hyvin sanottu. Usein uskovien yhteisöön liittyy paljon ihmisiä joita maailma hylkii. Olen yksi heistä. Mutta kerroin jo että uskon ennalleen asettamiseen, eli jokaisesta tehdään sellainen ihminen ja mies, joksi on tarkoitettu. Tämä ei käy yhdessä päivässä.

 

 

Kaksisuuntaista sairasti toki myös monta julkisuuden ihmistä, mm. Winston Churchill  ja Zeta-Jones.  Oli miten tahansa, olen nyt selvinnyt vaikeimmista sairaalajaksoista. Osastokierrettä 1995-2006 jatkui siis 11 vuotta. Jo osastolla kirjoitin kirjeitä päättäjille. Menin viimeisen sairastamisen aikana ensimmäistä  kertaa kolmeen kuukauteen ulos joulukuussa valvojan kanssa jouduttuani ensin hoitoon 30.11.2006. Nesteen huoltoasemalla ostin silloin röökiä, Tieteen kuvalehden ja postimerkkejä. Myyjä kysyi ”Kuinka monta postimerkkiä?”  – Vastasin: ”Helkkaristi”. Hoitajat eivät antaneet kirjeideni mennä eteenpäin mutta sain kirjeet takaisin maaliskuussa 2007 kun minä pääsin vapaaksi ja avovalvontaan. Jatkoin päättäjille kirjottelua. Ei niissä kirjeissä yleensä ollut päätä eikä häntä mutta ennen uskoontuloa arastelin puhua jopa kunnanjohtajille koska ”He oli niin suuria ja tärkeitä kihoja”. En kuitenkaan halunnut jäädä vain Ituun eli Turun mielenterveyskuntoutujiin kuuntelemaan lohdutuslauluja ”Me ollaan sankareita elämän ihan jokainen” Esiintyjät katsoivat meitä kuin vajaamielisiä. Emme ole mitään Forest Gumpeja vaikka niin usein luullaan. Facebooktilini suljettiin äsken, koska ”Rikoin yhteisön normeja” luki siellä. Lieneekö syynä keikkakuva julkisesta esiintymisestä missä on kaunis haitaristi soittelemassa Jadesoturin Routa-biisiä- Linkin pistin jo aiemmin Mutta asia selvisi. Minulle näytettiin muutama ottamani kuva ja kysyttiin ”Onko niissä pornoa?” Vastasin ”Ei” ja sivuni aukesivat. Jos olisin vastannut kyllä, niin sitten pornoksi luokitellaan Leninin patsas päässään pumpulia ja suihkuserpentiiniä-  Sitä tilin sulkemista ennen kuitenkin perustin uuden feissiprofiilin -Serkkupoika lohdutti pahimmissa masennusjatkoissani ja ehdotti, että opiskelisin vaikka sähköasentajaksi. Siinä piisaisi virtaa ja miljoona volttia taivaalta.  Sanoin hälle, että koetan kuitenkin vielä tehdä kynähommia jos ne poikisi joskus jottai.’

 

 

 

 

 

Tuntematon hyväntekijä

 

Pistin eräänä aamulla jälleen Vintiö-pipon päähän ja vein Kupittaan Cittarin postiin levyn lähetettäväksi Tukholmaan. S.Ö.P.Ö (Suksikaa Örkit Puomipirkolle Ölppäjonoon)  oli vastaanottaja. Levyssä oli Taivas ja maa, Army Of A One sekä Stonewall ja pari humppavarttia.

Sain jonotusnumeron 306. Taas. Se luku  Mukaili Michael Howardin valloita maa-kirjaa. Oli hieman provosoiva puhuja mutta yhdessä asiassa erehtyi. Hän aikanaan puhui kirjassaan Suomen armeijasta väärään sävyyn. Eli väheksyvästi.  Anyway….Sitten menin Tuomiokirkkoon istumaan haarniskoiden viereen rukoilemaan vakkaripaikalle. Pari riviä edessä istui kalju tyttö. En tiedä kuka ja millä asialla. Annoin kuitenkin hänelle levyn. Lady ihmetteli hieman ja minä ajattelin, että koettaisin olla samanlainen muukalainen kuin tuntematon prätkäjätkä 2016 Kallun grillillä. Hänen liivissään luki, että ”Anna Jumala kyky hyväksyä asiat joita en voi muuttaa tai siihen suuntaan.” Minulle aivan tuntematon entuudestaan. Hemmo antoi viidenkympin setelin ja kehotti ostamaan ruokaa. Hänen kätellessään ne eivät olleet mitkään taikinatassut. Kysyin, mitä hän tekee työkseen ja vastaus oli: Kaikenlaista. Että minä ihailin sitä miestä jollain tapaa. Rukoilin Herralta, että hän jotenkin palkitsisi tämän muukalaisen.  Kiitollisena rahasta ostin ruokaa. Hain Tyksistä äitini syöpäleikkauksesta ja lauloin hänelle herättyään nukutuksesta iltarukouksen jonka hän oli minulle lapsena opettanut. Nielin kyyneleitä ja marssin Toyotalle parkkipaikalle. Tuulilasissa oli 60 euron ”lottovoitto.” – Onneksi ei 90 miljoonan.  Parkkirahat eivät olleet riittäneet. Selittelyni ei auttaneet. Maksoin tuon rahan sitten omalta tililtä. Äiti kun oli ekana herättyään  murehtinut, onko parkkimittarissa tarpeeksi rahaa. Lainkuuliainen kansalainen jopa kuoleman porteilla. Ajoin sitten Corollalla äitini maalle kotiin ja luukutin ekoja radiokelpoisia biisejä, joita olin kaverin kanssa väsännyt silloin 2016 keväällä. Erään biisin nimi oli ”Alussa oli Sana” ja olin siihen pistänyt tokaisun ””Keitä te ootte? Suomen poikia” – Tää vaikute oli tullut Banderasleffasta Once Upon A Time In Mexico. Mutta takaisin Tuomion Temppeliin eli Turun tuomiokirkkoon.  Jatkoin alttarin viereen sekä pistin kynttilän palamaan Jumalan mielen mukaiselle huumorille. Lauloin alttarilla virren 577 tapani mukaan ja rukoilin vielä 13. soturin kristiliseen muotoon muuttamani viikinkirukouksen tällä kertaa ääneen.   Tämän jälkeen kävelin Sillankorvaan jossa ihmiset olivat lähinnä Koskenkorvan vuoksi.  Annoin henkilökunnalle uuden levyni, siis kannessa musta tähti ja logo. Tietysti levyllä oli hieman enemmänkin tavaraa, mitä kansissa luki.  Kävelin takaisin keskustaan ja kävin Kanttiinin ovella ja ”Wendy ”oli pistämässä terassituoleja paikalleen.  Oikeastaan hänen oikea nimensä on juontuu jostain Kilpitaistelijattaresta tai viperista. En puhu nyt Galactican Starbuckin suulla. Sanoin kohteliaasti   ”Huomenta ”ja totesin retorisesti, että kahvila siis aukeaa klo 12. Wendy vastasi myöntäen. Mietin mitä ihmettä olisi vielä voinut sanoa. Olin vuosikaudet käynyt Kanttiinissa, mutta Wendy ei tiennyt minusta asiakkaana mitään. Korkeintaan sen, että minulla oli joku Peter Pan-kompleksi   Aina vain häpeilin koska ei ollut varaa ostaa yleensä muuta kuin kahvia. Niinpä sitten toivotin hänelle hyvää nimipäivää. Wendy kiitti ja jatkoi työtään. Minä käännyin ympäri ja jatkoin matkaani.  Missiokahvilassa oli hiljainen päivä. Wokki siellä oli käynyt juttelemassa kanssani ja hän sanoi, että pari tyttöä kadulla tarjosi hälle Mormoni kirjaa, eikä Wokki tiennyt miten suhtautua asiaan. Hän oli ottanut sen vastaan. Wokki mietti kauan, mitä tehdä sille läpyskälle? Minä otin sen vastaan. Haluan tietää ton mormonijutun että voin keskustella kriittisesti aiheesta. Kotimatkalla bussissa lukiessa sitä mormonikirjaa kaksi iloista neitoa istui seuraani. He olivat nähneet minut nokipannukahveella perjantaina Kirjaston edessä. Olin silloin ottanut koivuklapin nahkatakin povitaskuun viedäkseni tukkeeksi, jotta Missiokahvilan väliovi pysyisi auki. Samalla testasin Hansakorttelin läpivalaisulaitteita mutta vaksit ovat jo tottuneet tähän puupäähän. Tietävät että olen melko ”harmiton” tapaus -Sain sitten takaisin TPS-kiekkoni jonka olin väliaikaisesti laittanut sinne oven väliin vain koska virsikirja oven alla ei ole kovin edustava.

Mutta Tilanne bussissa oli hieman hankala. Minulla oli mormonikirja avattuna sylissäni ja luulin tyttöjä luterilaisiksi. Koetin hieman piilottaa lukemaani. Tytöt puhuivat sujuvaa suomea ja kertoivat olevansa Amerikasta. Ja millä asialla, tiedustelin? He ovat mormonisaarnaajia ja toinen neidoista otti kirjan esille. Sitten tilanne selvisi. Nämä kaksi neitiä olivat ne jotka olivat Wokille sen kirjan antaneet. Toinen neidoista sanoi lempileffakseen Unbroken. Minä taas juttelin Terminaattoreista Corsair-hävittäjistä ja Mitsubishi zeroista. Kerroin myös Brewster tietouttani. Niillä pyllyvalttereilla jenkit eivät saaneet ainuttakaan japsia taivaalta tiputettua ja niitä myytiin romukoneina Suomeen. Täällä em. koneilla kuitenki tehtiin ihmeitä lähinnä siksi, että suomalaiset lentäjät opetettiin käyttämään tiettyä lentostrategiaa.  No, ei siinä kuitenkaan Danger Zonea alettu viheltämään.  Bussista jäimme samalla pysäkillä. Näytin anti-elisan hintasaarnaajien sisaruksille taloni ja annoin yhteystietoni. Alan nyt lukea sen mormonikirjan, jotta siitä voi keskustella. Tytöt tulevat ehkä kylään joku päivä. Hieno sattuma, ajattelin tai johdatus.Ehkä Luoja oli nähnyt minut turhautuneena sauvakävelyllä Lausteen pururadalla. Olin repäissyt vihasta hehkuen napit korvista kun nettiradiosta tuli Raptorin Oi Beibi.

Nimittäin maailman lyriikat eivät enää olleet niin siistejä kuin ennen luuli – Tosin kristillinen musiikki oli taas usein kidutusta korville. Juuri sen takia olin aikanaan aloittanut tekemään itse kristillstä poppia ja radio-ohjelmia joissa olis sellaista musaa mistä minä pidän. Aamulla oli vielä tekohammas irronnut suusta kivuttomasti ja pistin sen talteen hammaskeijua varten. Mietin samalla sitä hampaatonta italialaismiestä joka netissä nauratti yleisöä haastattelussa, Tupakka on paha asia, mutta parempi olla Jumalan hulttio kuin raitis savuton vegaani, joka tapatti 6 miljoonaa juutalaista. Amerikan lippuni otin kylppäristä ja pistin sille kuuluvalle paikalle makkariin poronsarviin. Jenkki kun olen jollain tapaa aina ollut henkeen ja vereen. Ainakin lännen miehiä.

 

 

 

 

 

ELINA ELÄIMEN SEIKKAILUT

 

Historian uudelleenkirjottamisesta Asiaa

Kristian Mattila  piirsi aikanaan sarjista nimeltä Elina Eläin  – Nykyisin Mattilan huumorista nousisi kova poru.

 

 

Tuo em. sarjis  siis nauratti karttakuvallaan 90- luvulla niin että meinas vatsalihakset tulla kipeäksi. Nykyisin ne lihakset ovat vain piilossa kätkössä kumpujen maan josta isät katsovat poikiaan. Tää Sillanpää joka edellisessä lainauksessa marssilaulun sanoitti teki oman duuninsa sotilaiden mielialojen kohottamiseksi. Tosin en tiedä hänen nobel -¨jutuistaan mitään.” Kuitenkin Sillanpäästä sillan päähän linkki palopuheen lopussa (Zen Cafe/ Eipä tiennyt tyttö) läpi päivittäin joutuu kulkemaan nyt kulkemaan ex-morsiameni, joka ihastui soittooni raamattukoulu Credossa 2013. Tälle diakonille  tuli ohi menevä ihastumisen olo ja näky että olisin hänen tuleva puolisonsa ja kertoi minulle näkynsä ”Jeesuksen nimessä” eräänä päivänä Bar Oscarissa perjantaina 13.12.2013 klo 13 pöydässä no: 13. Minä uskoin sen ja ajattelin, että rakkaus tulisi perässä. Muistan, että sillä hetkellä taustalla soi Dire Straitsin Brothers in arms ja Bon Jovin Bed of Roses. Joten on turha naisten kuvitella, että miehet eivät välitä hevonkakkaakaan tärkeistä elämäntilanteista tai merkkipäivistä Olin saanut pahasti ihmissuhteissa takkiini ja siis epätoivosena uskoin mitä vaan. Nyt kun tyttäreni joskus kysyy minulta miksi isä ja äiti ei ole yhdessä, minä mietin mitä vastata. Mutta jos tytär kysyy kuinka sai alkunsa, minä aion esittää tämän sarjakuvatarinan eli se on virallinen versio – Siksi, etten tiedä exäni liikkeistä höykäsen pöykäystä. Hän ei  halua vastata tai pitää yhteyttä. Olen niin ”henkisesti alikehittynyt ja tuen parhaiten hänen äitiyttään pysymällä poissa” Onko tämä tuttu tilanne monelle suomalaiselle miehelle. Pitäiskö ne vaimot myydä mustalaisille ja kuljettaa jonnekin Syyriaan että oppisivat hieman kunnioittamaan enemmän suomalaisia lökäpöksyissä vaeltelevia miehiään. Minä en tiukoista vaatteista itselläni pitänyt. Lähinnä siksi, että potku irtoaa helpommin väljissä housuissa. Mutta niille ei sitten tullut käyttöä. Nivunenkin poksahti  salilla kuntopyörässä joten minä joudun sitten turvautumaan vain haulikkoon, kun olen lievästi liikuntarajotteinen.Eli joidenkin kanssa ei vaan se ihmiskemia toimi. Me haemme kaltaistamme seuraa. Sielunkumppaneita, jotka ymmärtäisivät meitä ja hyväksyisivät meidät sellaisina kun olemme. Jumala kyllä ennalleen asettaa meidät miksi alunperin tarkoitettu mutta se vaatii vain uskoa. Lauri Törni oli aikanaan melkoinen vintiö ja neukkujen kauhu. Silti Törni mieluummin jäi luokalle lapsena kuin olisi laulanut. Minä en pidä tappamisesta ja olen saanut Jumalalta musiikin lahjan. Se on siitä kiva lahja että ihminen ei kuole, mutta jotain muureja ja patoja murtuu

mielessä ja sydämessä. Ei millään rynnäkkökiväärillä tai maallisella aseella saa aikaan sellaista kuin musiikilla. Meillä siis on hengen aseet. Minulla on aina napit korvissa ja musat soimassa. Joskus kuitenkin Lausteen metsissä kuuntelen vain lintujen laulua sekä kyyhkyjen kujerrusta – Tosin meni pois luulot niidenkin ns. viattomuudesta kun tarkkaan sitä touhua bongasi- Mutta itse suhde lisääntymisasioihin ollut väärä. Se on lahja eikä häpeän aihe. Siellä kaillioilla  otan joskus  puunrungon sekä käytän sitä seipäänä ja harjoittelen keppitaistelua puita vastaan. Aikanaan olin katkera Jumalalle, koska ei ollut itsepuolustukseen mitään motorisia lahjoja. Tanhut kuitenkin meni nopiasti jakeluun lapsena ja olen miettinyt voisiko sittenkin rytmitajua käyttää hyväksi itsepuolustuksessa. Vappuna olin Apteekki nimisessä baarissa sihijuomalla ja tää paikka on Varesleffoista tuttu. Minulla oli kitarareppu selässä. Tungosta oli paljon. Koetin liikkua mahdollisimman rauhallisesti etten töni ihmisten tuoppeja kumoon. Useasti baarien tungoksessa olin parin oluen jälkeen liikkunut hyvin sulavasti väkijoukossa – Ainakin mielikuvituksessa. Mietin olevani vähintään The finnish ninja- Ei Amerikan ninja. Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä. Mutta kuka sitten määrittää, mikä on tervettä ja sairasta. Ainoastaan mielikuvitus on rajana sille mitä voimme luoda. Eräässä Jackie Chan leffassa (Juuri se mies, jonka lehtotytär ei lesbokaverinsa kanssa saanut ymmärrystä mutta ei myöskään eheytysneuvojakaan) Maailman ympäri 80 päivässä joku sanoi taiteilijanaiselle että ei hiirellä voi olla käsiä. Mutta sitten nainen piirsi sellaisen. Siitä tuli Mikki Hiiren esikuva. Taiteilijat ovat hyvin vainottuja diktatuurisissa valtioissa, koska he luovat ihmisille toivoa ja taistelumielialaa. Taiteilijat tiivistävät pariin kuvaan tai sanaan paljon asiaa. He ovat aikansa kuvaajia. Murtauduttuani huvikseni CIA-arkistoihin salasanalla ”Jippiajee911”  tiedän jopa syyn Mona Lisan hymyyn. Olin eräässä videossani käyttänyt suomalaisen ankkapiirtäjän Kari Korhosen kuvaa taistelevista metsoista jossa mittaa ottivat toisistaan Aku ja Hannu. Iineksen katsellessa väsyneellä ilmeellä touhua sivusta. Siinä oli tiukkaa tuijotusta. Elina eläimen seikkailussakin  on sarjisväkivaltaa. Myös monessa yliampuvassa huumorisarjiksessa esim Älli ja Tälli  tätä ilmiötä esiintyy- Sekä Asterixissa. Nykyaikana vihervasukkihumanistiliberaalit haluiisi kieltää moiset sarjikset ja puolustaumiseen käytettävät aseet. Myös kunnon ihmisiltä, reserviläisiltä ja ampumaharrastajilta. . Mutta jippo sarjisväkivallassa sekä Tööttöjen Kelju Kojootissa  onkin siinä, että ihminen tajuaa todellisuuden ja mielikuvituksen huvituksen eron. Minä tosin lakkasin katsomasta Simpsonien Itchy ja Scratchy sarjista (Tikku ja Takku) siinä vaiheessa kun kissa naulattiin jaloistaan ja hännästään lattiaan – Minusta tuntui pahalta ylipäällikköni Jeesuksen puolesta. Ja se ristin vapaaehtoisena valinnut Jeesus on Jumala ihmisenä. Hän juuri Getsemanessa sai pelkällä ”Minä se olen” lauseella vangitsijat lakoamaan maahan. Näytti ennen vangitsemistaan, kuka on pomo.  Me kaikki olemme syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Yksikin väärin lausuttu sana tai valkoinen valhe pidemmällä aikavälillä saa aikaan toiselle ikävän vaihtoehtotulevaisuuden. Sana synti määritellään  alkukielessä ”ampua ohi maalin” tai ”missata kohde”.

Uskon siis, että tarkka-ampuja SImo Häyhä oli ainakin synnitön mies tuosta näkökulmasta. Simo oli lyhyenläntä ja vaatimaton. Kuitenkin hän nyt on maailmallla tunnettu. Ruotsalainen hevibändi Sabaton oli tehnyt Simo Häyhästä laululn ”White death” ja näin ruotsalaisetkin ovat kunnioittaneen Suomen uhria vapautensa eteen. Ja uskon edelleen, että tämänkin  Elina Eläin videon sarjistarinan kartta ei tule olemaan loukkauksena ruotsalaisille. He ovat saaneet tehdä iloisia sävelmiä rauhassa 200 vuoden ajan ja heidän itsetuntonsa on niin kunnossa, että eivät mieti mitä muualla

heistä ajatellaan. Toisin kuin Suomessa.  Kuitenkin nyt islam ja muslimit saa ruotsalaisissa lähiöissä paljon pahaa aikaan. Venäjän aiheuttama uhakin on lisääntynyt. Perunalastu Sipsitfirma  Ahvenanmaallakin on venäläisille asetehdas  ja uhka  Mutta jos   vaara uhkaa, ei  ole enää vain ruotsalaisia, suomalaisia, norjalaisia tanskalaisia ja islantilaisia. On vaan pohjoisen pojat (ja tytöt) jotka yhdessä todistavat olevansa lännen miehiä ja naisia, Ehkä se menisi noi jossain Sabatonin Carolus Rexissä, mutta ei tosielämässä.

 

https://www.youtube.com/watch?v=WnAvNdVyJB0

Carolus Rex

 

Mutta jos  tuo suositun Putinin jengi tuppaa juonittelemaan jotain sellaista mistä he itse muita syyttävät. niin saavat mitä tilaavat. SIltikään ei voi tavallista venäläistä vihata. Rokan Antti aikoinaan sanoi tappavansa vain vihollisia.  – Minä taas mietin, miten voisi välttää koko miehitysuhan niin ei  tarvitsisi tappaa. Tein  siis sitä, mitä parhaiten osaan, Eli kirjottaa ja musisoida. Tajusin vain myöhemmin, että Putiniin ei rakkauslaulut tehoa. Kiitos Herralle. Ainakin Vladimir on hetero – Muuta hyvää ei ole hänestä sanottavaa.  Mutta  olen niin paljon halkoja elämäni aikana hakannut että se käy itsepuolustuskoulutuksesta. Ilman kertauksia.  Ero on vain siinä että sodan aikana tulen osaksi esivaltaa, joka ei kanna miekkaa turhaan. Omat puukot lahjoitin Turun poliisille. Sissipuukon kuitenkin säilytin. Koska en saanut reserviläiskirjettä olin hieman maassa. Mutta tiedän nyt, että vaikka  olisi kuinka murtuneeksi mieleksi luokiteltu virallisissa lääkäripapereissa, Jumala on juuri niiden tukena joilla on murtunut mieli ja särjetty sydän. Minä olen maalaispoikana nyt oppinut elämään kaupungin lakien mukaan ja olen myös vältellyt provosoivia liikkeitä. Harjotteluni ja larppaukseni Lausteen metsissä joskus saa frisbeegolffarit ihmettelemään.

Mutta saan silti olla suhteellisen rauhassa. Yleensä ottaen mietin yhteiskunnasta, puolueista, maista ja organisaatioista, että mitä väliä on enää aatteilla jos niidenkin sisällä ihmiset repivät ja haukkuvat sekä kahehtivat toisiaan.

Pitäisi olla samalla puolella. On muistettava, että myös Venäjällä on Herran kansaa. Eikä välttämättä kaikki ruotsalaiset tule Suomeen vain katsomaan Mamma Miaa tai levittämään Abban musiikkia.

 

 

 

 

 

Kotiseurakuntaräppi by Sami 160914 (Lauletaan sävelellä Sataa sataa ropisee. Tili Tili Tomcat F-14  Sami Sundström FI65 536550 5000 1186 (Viestiksi ”Ei enää runoja tai sävellyksiä)

 

Oi sinä pensasneukku, kerää kalusi – Stalinikin kovasti Suomea halusi.  Miten kävikään Tali-Ihantalassa, oli tyhjänä koko Josifin kassa. Kun puhui tykki, kohta aron poika kalustoa pois lykki ja säilyi itsenäisyys maan, sitä koitti pois Kekkonen vaan – Mutta ei riittänyt Urhon naiset ja viina, pois oli sekin piina. Manu irti YYAn: sanoi ja kovasti taistolaiset linnankutsua anoi, Toi kuitenkin veteraanit juhliin

Ahtisaari – Ja siinä välissä isästäkin tuli vaari. Nyt poika ja tyttö arvostaa Suomea ja joskus vähän vilkuttaa luomea. Ei tullut johtoon Haaviston Pekka ja näin kääntyi taas Venäjän rekka.  Sauli ja Jenni Pressaparina loisti toki maamiinat kaikki Tarja poisti. Suomea yhteen Putinin kanssa sorvas. Mutta kallista sää tänne korvas. Koitti kaljalla ja sairauksilla saatana mua tappaa, mutta sekin turhaan perässäni lappaa. Mulla onkin oma kotiseurakunta ja iloisena lapioin lunta. Ei ole tää kaikki unta. Vaikka Eu :n tarkotuksena Suomi imeä kuiviin , tarttuu jätkä rosvohuiviin. Robin Hoodit Suomen metsissä kuin Benny Hillin sketsissä. Suomenmaa Jeesukselle kuuluu aina, on maksettu

takaisin koko laina. Kuningas sotaratsulla kerran takaisin tulee ja radioissa kohta vaihtaa ”tunee” Koska Israeli ja Palestiinakin rauhan saa on riemua täynnä koko maa.Saatana tuhanneksi vuodeksi sidotaan ja paratiisi valmiiksi hiotaan. Kerran vielä Perkele tulijärvessä ui, ja me taivaasta tois puol kuilun huudetaan sille ”tui tui” – On Jeesuksen

ansiota kaikki tää ja runon kauniin tein taas mää. En silti ole ikuisesti lammas vaikka irtoisi joskus joka hammas, on soturin mieli ja asenne

ilo, ja sitten tippuu joka liikakilo.  Raamattu on meitin ase ja miekka, pois pyyhitään hautojen päältä hiekka. Arkut räjähtää auki, sen huomaa myös järvissä joka hauki. vaikka Hietanenkin ahvena olevansa luuli siihen auttaa Pyhän Hengen lääkekuuri. Ei ole esteenä kansallisuus tai maa, jokainen itselleen mahiksen saa. Muista siis, että Kristus vapautti sinut ja tämän biisin tekijäksi valkkasi minut.

Ei ole aina räpissä sanomaa hyvää vaan koittaa moni

tasajyvää – Kuitenkin hengen aseet meillä on ja pimeyden valloille tilanne toivoton. Tule missiokahvilaan  rukoiltavaksi – Johan leikkaa menneisyytesi pois armon saksi. Mä puolesta Venäjänkin rukoilen aina, kohtaa päättyy senkin kansan vaiva- Vaikka sodat monet edessä vieläkin on, niin turhaa olla onneton. Älä siis väisty lymyile tai pelkää -Jeesus taputtaa sinun selkää ja sanoo eteenpäin lapseni kulje ja menneisyys perässäsi sulje – Vanhaa ei oo ja minä luon uutta, vaikka kävisi kello iltakuutta. Miksi niin kauniilta näyttää  moni noita, mutta ne kaikki Hengen miekalla voita. Nyt on auki ovet ja säppi, syntyi tästä

Samille taas uusi räppi. Kiitos Jeesus sulle vaan – Voin rauhassa mennä nukkumaan. ”UGH” sanoi intiaani tähän, rauhoita mieltäsi luovaa vähän. Ei tartte kirjoittaa mun koko kirjaa, eikä mainita siellä joka Irjaa. Ne ylväät tytöt mielessä joskus on ja jälleennäkemisen

riemu taivaassa loputon. Voi ihminen kohta lentää Marssiin ja uskoin ennen Star Warsiin. Ei edes jedi tällaista valomiekkaa luo koska Raamatun sana minut perille tuo. Vaikka olin mä joskus skitso-urpo

eikä Saabissani ollut  turbo, Joskus Hornetit tunnistuslennoille menee duuniin, mä vaan tulisia kanansiipiä pistän uuniin. Tiedän nyt,että minullekin maailmassa löytyy paikka eikä siellä todellakaan soi melankolinen balalaikka.Juri Gagarin vaikka kiersi kaksi kertaa maan, silti Neuvostoliittoon palasi vaan – Ei löydy tyhmyydelle tälle vertaa, joten hissaa ja raamattua joskus kertaa. Joskus muita lainaan, mutta ei se vie mua oikeussalien vaivaan. Mitä minulla on hyvää, sitä auliisti jaan ja leivän katon pään päälle taivaasta saan. Nyt tarttee pistää maahan hengen UZI koska syömään mut kohta vie isä ja mutsi.

Kiitos Jeesus vanhemmista rakastavista, kohta täynnä on Tiitisen lista, mitä harmia vielä aiheutankin Saatanalle  sitä jatkaa lapseni vaikka vielä kainalossaan olisi uninalle. Kiitos Jeesus armosta rististä, tulee vielä vapaa joka huumenististä. Vaikka ei moni tästä runosta tykkää turhaan hiekkaa ne rattaisiin lykkää. Soi napeissa aallot Äänisen ja Auran, kuitenkin voimana  siihen on sana Raamatun peruskauran. Joku sanoo mua Suomenhevoseksi koska ne ei

enää mitään muuta keksi. Rakastan musaa ja kauniita naisia

niitä on Turussa monenlaisia – Sundströmin poikaa kukaan

kesyttää ei voi koska Jeesus mulle armon toi. Joskus Sami

koko Turulle soittaa, kotiseurakunnat taistelun tän  voittaa. Hyvää yötä Jenni ja Sauli. Tätä runoa ei kirjottanut  hunni eikä mauri. Tästä maanantaina uuden räpin musaterapiassa teen ja sitten kiltisti lääkepiikille meen. Vaikka menee morsiameni vaimoksi jonkun muun, ensi viikolla isäksi tuun. Tästä runosta palkaksi riittää tonni. Sen tosin maksaa mulle kela kerran kuussa, joten asua Suomessa on onni.Jenkit ja ryssät vähän toisiaan lättää, voit sinäkin valttikortin pöytään mättää. Vaikka olenkin hieman naivi, on luottonaisen osote ”rasanen paivi.” Osastojen pätsissä kehittyy huumori – Siitä kuulee koko Turun kauppatori. Vaikka olisi mieleltä murtunutta monta, kohta pilkkaajien päälle lentää sonta. Tosin haja-asutusalueen vanhus ei siihen syynä ole koska sianjätöstä täyteen pellon lättää maakone. Herramme Jeesus sijasta hienon elämän ristin valkkas – Miekkaan itsensä naulitutti -Se oli Saatanan viimeinen virheputti. Golfkentällä elämän jos mailaa väärin käyttää, saa vankilassa loma-anomuksia turhaan täyttää.

Katsoin hyväksi kirjottaa näin, vaikka olenkin selvin päin. Täyttäkää eduskunnassa rauhassa kahvikuppi. Ilman päällkikön  käskyä ei rapise miekan tuppi. (Ainakaan virallisesti) Olen Säkylän Spolli ja Lausteen kolli – Osaan kynää käyttää ja katukerjäläisen tarpeet täyttää. Tosin rahaa en koskaan tarjoa vaan ruokaa, sitä lisää Grillille tuokaa. Vaikka 7000 olutta ja 8 kilometriä tupakkaa takana, on joka lauantai puhdas lakana. En sitä tosin päälleni laita, koska parempi on ISIS kummitustorjuntapaita.  Toiset saa päättäjiä rauhassa nuolla, mutta minun onneni on vapaana elää ja kuolla.

 

 

 

 

 

 

 

Vihapuhujat pistäkää naru kaulaanne ja hypätkää kaivoon

Ottakaa tästä talteen se, mikä tulee Pyhästä Hengestä ja jättäkää omasta lihastani tulevat jorinat omaan arvoonsa. Jokainen kirjailija tekee kunnon kämmejä, kardinaalimokia ja lukija voi rauhassa tuhahtaa heidän nerokkaille ja omasta mielestään rohkeille tempauksille. Luettuasi tämän voit joka itse alkaa ottaa asioista selvää, tai jatkaa elämää koneiden patterina, kuten Matrixsissa todetaan.

 

” Äiti, mä sain runokirjan aikaiseksi. Johtuuko se siitä, että olen herkkä ? ”  -”Ei vaan se johtuu siitä, että olet niin fiksu” – ”Äiti, mä sain tehtyä 300 omaa hengellistä biisiä. Johtuuko se siitä, että olen luova? ” -”Ei vaan siitä että olet niin fiksu” -”Äiti mä kävin Lynissä mutta ei kukaan tullut silti loppuillamsta tanssimaan hitaita. Johtuuko se siitä, että olen liian fiksu? – ”Ei vaan siitä, että olet 46 v”

 

  1. 13soturi

 

https://www.youtube.com/watch?v=8B1T-8-0qrE

Taivaan saleissa video (Muunneltu viikinkirukouksesta)

Nimeni on Ahmed Ibn Fadlan. Olin runoilijana maailman rauhallisimmassa kaupungissa, Bagdadissa, jossa kaikki viettivät onnellista elämää vuosisadasta toiseen, kunnes ihastuin väärään naiseen. Tämän pistivät merkille yliopiston moskeijan evolutionistit, nuo banaanikärpäsgeenejä tutkivat alfaurokset. Niinpä minut haluttiin mahdollisimman kauas siitä suloisesta, omapäisestä meeminikkarista. Minut passitettiin suurlähettilääksi jonnekin hevon kuuseen. Tataareja paetessamme törmäsimme viikinkilaivaan, jonka väki oli järjestämässä hautajaisia vanhalle kuninkaalle ja uusi nimeltä Buliwyf nousi osaansa ja otti tehtävänsä vastaan.  Joku pensasneukku tosin koetti heti  katkaista hänen uransa, mutta mitä tsekkinäyttelijä tuossa tilanteessa muuta tekisi kuin kehotti vallananastajaa olemaan hiljaa.  Kun pahisnäyttelijän raato oli raahattu pois, minun piti kertoa joku kotimaani runo tälle Valhallarukouksia rakastavalle pakanalle..Aloitin ”Isä meidän, joka olet Taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin Taivaissa – Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.” Buliwyff kuunteli tarkasti ja pyysi minut myöhemmin piirtämään ääniä hiekkaan sekä lukemaan niitä. Oikein kirjoitti. Tosin jouduin heti korjaamaan ”Isä kirjoitetaan isolla ii:llä. Vain siksi, että hän todella on viisaampi kuin yksikään luotunsa tällä litteällä Silja line matkamuisto hiutasnestekoristeella. Ihmiset kutsuvat sitä maailmankaikkeudeksi. Mutta tosiasiasassa pienoismalli tästä kaikesta on minun olkkarini kirjahyllyssä ”Kuva 1 Silja line” Alussa viikinkien matkassa  oli kieliongelmia mutta iltanuotiolla opin parissa viikossa tärkeimmät sanat. Kuten ”Ölppä, nainen, krapula ja hemmetti”

 

Nuo sikaa syövät portonpenikat osoittautuivatkin kunnon miehiksi. Heitä siis lähetettiin 12 saarnaamaan  varsinais-suomalaisille ja luita viskonut oraakkeli (Ei maailman nätein)  määräsi minut olemaan se kolmastoista. Tosin miekankäytöstä en tiennyt mitään. Sen huomasin jo Koroisten ristillä aikoinani. Sitten tuli pari muuttujaa matkaan. Karhuiksi (Eivät silti satakuntalaisia) itseään luulevien mörököllien johtonarttu nimeltä Mylady myrkytti Buliwyfin ja tämä joutui kuolinvuoteelle odottamaan noutajaa. Ei niin kultaista. Kuitenkin Vladimir Kulich -Buliwyf oli velvollisuudentuntoinen ja tahdonvoimalla toi itsensä loppukahinaan sekä rukoili viikinkirukouksen ja muut soturit yhtyivät sanoihin.  Sitten koko pieni  kylä apunaan myös Tapparan miehet, tekivät selvää wendoleista, ISISläisistä  sekä heidän pääjehustaan, jonka nimeä en vielä tiedä.  Ja markkinarauha tuli taas kaupungin ylle. Tosin Buliwyf sitten istahti puiselle penkille ”Olen hieman väsynyt-ilmeellä” ja nukkui pois. Sitä ennen kuitenkin iski miekkansa maahan pystyyn ikään kuin vihjatakseen, että joku nyt saisi kirjottaa kirjan hänen uroteoistaan. Köyhä mies kun oli, totesi että jos joku kirjottaisi hänen tarinansa vahvasti väritettynä, hänestä tulisi todella rikas Kynämiehenä minulle se homma nakitettiin. Se tarina tulee joskus vuonna 2038 – Mutta nyt tähän päivään ja hieman Ensimmäinen Jeesusfakta:  Kun meistä tehdään Taivaan kirjoihin tarina, se Jeesuksen kässäri ja versio eli totuus on aika erilainen kuin Saatanan eli syyttäjän tarjoama. Näkökulma muuttuu huomattavasti. Ilmestyskirjassa lukee, että Jeesus surmaa lohikäärmeen suunsa henkäyksellä.  Tuo pikkulapsiin kallellaan oleva Lucifer  tulisi lusimaan helvetissä ikuisesti, eikä se todellakaan ole hänen valtakuntansa vaan rangaistuspaikkansa. ….Onko Simo ja Antti vielä hereillä?  Pistetäänpä herätysbiisiksi Return of Jesus king Ramboversio.

 

 

 

..ja sitten jatketaan. Minulla ei ole yhtään kunniamerkkiä mistään. Tosin on Jerusalemin pyhiinvaeltaja todistus,  lukion päästötodistusta ja kasvatustieteen kandin paperit Myös terveen paperit löytyy, sudenpentukenraaligeneraattorin arvonimi ”S.A.M.I J.U.H.A.N.I” eli Sami, Alaisinaan Maailman Ihanimmat  Jumalattaret Ukuleleineen Hanoilla  Antamassa Noopeille  Ilolientä-  Sekä minulla myös uimamaisterin todistus. Sen mukaan olen ainakin kerran käynyt talvella avannossa. Siellä oli niin kylmä!!.

 

 

 

 

MISTÄ SE KAIKKI ALKOI

 

Oikeastaan kaikki sai alkunsa, kun eräänä tammikuisena iltana tuijotimme exän kanssa kattoon ja mietimme, kumpi ajaisi siinä talvikelissä Haraisiin Harold Eatmonin kokoukseen. Neuvottelut jatkuivat  seuraavaan aamuun asti. Kului 9 kuukautta Uudenkaupungin autotehtaalla sitten liukuhihnalta eri työvaiheiden jälkeen  tehdasasetuksineen ulos pikkuinen tyttö ja Porchea kasanneet Tuomiset ihmetteli ”Tuo ei ole auton näköinen vaan missiokahvilan tiskaajan” Tytöllä nyt kolme vuotta ikää  ja pian plikkani on murkkuikäinen  – Minulla toivottavasti silloin jo haulikonkantolupa. Nyt kannan vaan halkoja sekä tarjottimia.  Monta vaaraa on tytöllä vielä edessä matkalla kun taatusti lähtee kylille riekkumaan. Jos tänä päivänä tunnustuksellinen kristitty estäisi teinitytön raiskauksen Turun keskustassa, YLE uutisoisi asiasta seuraavaan tyyliin: ”Sankarimuslimi, Mooabin kuningas  Eglon, jolla pelastusrengas omasta takaa, noukki rannalle joenpohjasta polkupyöriä kierrätyskäyttöön etsineen marokkolaisen, jonka fundamentalistiäärikristittyfasistirasisti oli heittänyt Aurasillalta alas. Eikä edes kumartanut tervehtiessä.  Minun tarina ei kuitenkaan mikään Monte Cristo ole vaikka Dumasin tuotannosta pidänkin.  En löytänyt timanttikulta-aarretta paettuani mielen vankilasta. Mutta löysin Jumalan antaman ilon. Suuremman kuin muilla on runsaasta viljasta ja viinistä. Herran esikartanoissa yksi päivä on parempi kuin tuhat muualla..Ja nyt sydämeni on vapaa – Aion seurata sitä.

 

 

 

Kuka missä milloin

Olen siis  oikeasti Sami Juhani Sundström, toisinaan Salmivirraksi kutsutttu ja Lausteen poikia. Myös vanhemmillani osuutta asiaan.  Olen töissä Yhteydenrakentajat OY:ssä kahvilan tiskaajana ja trubaduurina. Elämäni aikana on tullut tehtyä sitä sun tätä. Käynyt baanallakin silloin tällöin  ja ollut kotona ennemmin tai myöhemmin. Kirjoittaminen on lempiharrastukseni. Moni ,joka on historiansa lukenut Salkkareiden katsomisen sijasta tietää sanaseppo Juhani Ahon jolta ilmestyi ”Lastut”- teos. Siksi päätin antaa tälle opukselle nimen Juhani Salmivirran Perunalastut. Nimi viittaa suolaiseen sanomaan, mutta myös herkkupäivään. Ei tällä raapustuksella vielä  saada omaa liputuspäivää (Tosin Ruotsinristeily kyllä) – Runeberg jätti jälkeensä torttuja tai Aleksis Kivi seitsemän samuraita .ja Mikael Agrcola suomensi raamatun (Minä taas joskus ajattelin laulaa sen läpi jonkun anarkistin ovella hänen lähtiessään itsenäisyyspäivän kiekkojuhliin)  – Eräässä Jadesoturi elokuvassa vuodelta 2006 Tommi Erosen esittämälle Kai Pelkoselle eräs mies totesi, että ”Tao minulle Sampo niin saat rakkaasi takaisin”

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=5fVv1wdlNH4

Jadesoturi / Routa

 

 

Minulla ei ole rakasta,  en tao muuta kuin Taivaan aseita. Tosin lausteen kalliolla on ”Linda” niminen mänty jota halaan aina kun tulen karatetreeneistä metsästä. Kotipuolessa eräs Ismo oli ainoa joka Seppä jo syntyessään. Murkkuikäisenä hänelle tuli paha röökiongelma kuten minullekin myöhemmin. Sitä tupakkaa tässä nyt poltellaan mutta muuten alkaa elämä olla mallillaan Kalevalan joskus olen lukenut läpi mutta pidin enemmän Valhallasaduista. Tukkaani ei ole keinotekoisesti vaalennettu ja pidän itseäni aitona viikinkinä, vaikka osaan vain soutuveneellä meloa .- Ja tosi pienellä järvellä.

Seuraan maailman menoa lähinnä otsikkotasolla, mutta tehnyt työtä yli puoluerajojen ja yrittänyt samaistua eri taustaisten ihmisten asemaan kaikissa yhteiskuntaluokissa. Toivon, että tämä läpyskä  se  vie pois ennakkoluuloja meitä uskovia kohtaan. Varsinkin niillä, joiden mielestä olemme kaikesta ihan pihalla, kun emme tiedä joka pornotähden nimeä.

Historiasta kerron nyt hieman. Olen katsonut Linnan  ”Täällä Pohjantähden alla” useasti, enkä yhtään ihmettele Koskelan angsteja niitä kirkonihmisiä kohtaan. Vilho Koskela muutenkin luonteensa johdosta  on suosikkihahmoni Tuntemattomassa sotilaassa. Louhimiehen versiossa oli eroa Laineen versioon, että uudessa Koskelan esittäjä Jussi Vatanen tokaisi suustaan sen ratiritiralla aika hiljaisella äänellä ja maltilla ennen kuin veti vaihteen kakkoselle.

Entä minä? Olen ollut kuin Ellun kana, kunnes korotin ääneni yhden kerran, Se riitti. Sen jälkeen en ole morsiantani nähnytkään. En ole kovin käytännöllinen ihminen, mutta musa ja kirjallinen ilmaisukyky ovat vahvuuteni. Suvun vaiheista kerron hieman nyt. Isäni puolelta  muinaiset esivanhemmat siis olivat seppiä ja sahureita  opettajia Urjalan suunnalla. Kun  Jumala minut ennalleenasettaa, varmasti alkaa vasarakin pysyä minullakin kädessä.  Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan ja erilaisuus on rikkaus.  Sisällissodan aikaan Punkalaitumella  meitin  sukulaisia piileskeli Telkun suolla paossa punaisia – Ja  kylän punaiset olivat etsivinään heitä mutta nähdessään eivät antaneet heitä ilmi. Yksi sukulainen tosin  tuli punaisten tappamaksi Vesilahdella koska

kieltäytyi tarttumasta aseeseen kummallakaan puolella. Isän isä Toivo liittyi valkosiin 18-vuotiaana Jyväskylän opettajaseminaarista.  Löysin vanhan muistomitalin. Toivo-pappa kuoli sydänvian takia jo 43 vuotiaana eikä ollut mukana Talvi-ja jatkosodassa. Samalla isäni koko orvon kohtalon ja hän kasvoi maatalon töissä on isänkaipuunsa kätkenyt syvälle  sisimpäänsä.. Toivo-pappan veli Valtteri (Opettaja hänkin) taisteli Talvisodassa Suursaarilla entisten Puna-armeijan ”vapauttajia” vastaan entisten oppilaidensa kanssa  Siitä Valtterista on mainittu Unohdettujen rintama-nimisessä kirjassa. Kirjottajaa en muista.Valtteri haavoittui Talvisodan lopussa ja kuoli jatkosodan alussa. Äidin isä Armas on  Huhtamon ja Huittisten suunnalla kotoisin. Hän tuli sodasta elävänä kotiin, tosin haavoittuneena kranaatista polveen. Armas-pappakin  oli laillani taistelulähetti ja lisäksi komppanian kirjuri. Esimiehet olivat myös antanteet hänelle tehtäväksi tiedustella porukan mielialoja. Armas ei koskaan ryssitellyt vihollista. Lienee laulanut Liisa pien ja heittänyt ilmaan rukouksia sekä pari kranaattia.  Yksi syy pappan elossa selviämiseen varmasti  oli, että hän harrasti metsästystä. Karhujen ja susien tappaminen ihmisten sijasta on mielestäni¨tervettä touhua mutta eipä aina ole mahdollisuutta valita, kun kansakunnan kohtalo on kysymyksessä.

 

Jatkosotaan joutumiseen vaikutti osiltaan  Hitler – Tuo häpeärauhaan suivaantunut korpraali siis huomasi aikanaan että Suomea voisi käyttää johonkin hyödylliseen, koska järkkäsivät Stalinin joukoille niin ”viileän” vastaanoton (Kiitos Herralle eikä HAARPILLE)

Eräs suojeluskuntalainen, ei Simo vaatehuoneelta vaan Häyhä sai hurreilta oman biisin, vaikka ne niin on keljuilevinaan kaikesta suomalaisille. Ne tosi paikan tullen RAKASTAA suomalaisia .- Historia on sen osoittanut

https://www.youtube.com/watch?v=s43yLMgXXOU

White death

 

HAARP (High Frequency Active Auroral Research Program)

 

Paraatitorvet siis jäi Raatteen tielle. Yksi pätevät upseerinsa tapattanut torvi tosin sai kovan kolauksen itsetunnolleen ja päätti, että tää tuhansien järvien maa tulee aina olemaan piikki lihassa.  Myöhemmin jatkosodassa  Mannerheim, se  täysinäisiä snapsilaseja käkättimeen roiskiva tupakoitsija puhalsi sikaarinsa savut raittiin savuttoman vegaanin naamalle Hitlerin käydessä onnittelukäynnillä. Se oli mielestäni tuhmasti tehty ja valehtelen paljon.  Sitten tapahtui sitä sun tätä. Tiedän myös kertoa että eräs entinen naapurimme kotikylässä haettiin sodasta pois samalla syyllä mistä Spielbergin leffa ”Pelastakaa sotamies Ryan” kertoo.

 

https://www.youtube.com/watch?v=IrJAwCBbnuc

Sabaton / Primo Victoria. Pääosassa äikänmaikka

Suomen neukuille myynyt   Saksa toimitti jatkosodan lopussa presidentti Rytin uhrautumisen ansiosta aseita, kuten patruunoita ja panssarinyrkkejä sekä pari lehtolasta.– Stukat vihelteli Tali-Ihantalassa ”Ain laulain työtäs tee” (EN aio pistää videolinkkiä)  Aikanaan siis neukkujen suurhyökkäys tyrehtyi, osaltaan yhden radioviestin selvittämisen ansiosta jossa tatjanat  puhuivat joukkojen sijoituspaikasta. Osiltaan joku pyöreä läpyskä helpotti maalin kohdentamista. Se ei ollut kuitenkaan Dingon kultalevy Suomalaisten tykit saatiin suunnattua oikeaan suuntaan ja pienelle alalle alkoi sataa kranaattia kuin vettä taivaalta. Siinä moni venäläinen joutui  leskeksi  ja hautajaisissa kun Katjuska kysyi ”pääsikö meitin Ivan edes taivaaseen, niin sotakaveri totesi ”Sinne päin se ainakin lähti”.

 

Jatkosodan lopussa Eräs Tuomala Humppilasta tuhosi suorasuuntauksella 8 vihollisen tankkia mutta se on vain yksi tarina muiden joukossa. 191 henkilöä sai erityismaininnan ja heistä tietääkseni on nyt elossa vain yksi. Loput saivat joko sankarihaudan, juopottelun, taistolaisten haukut,  jälleenrakentamisurakan ja sotakorvausten antamisen kahinasta, jota eivät aloittaneet. Reilu meininki

 

Toivo-pappani jota en koskaan nähnyt oli , syntynyt  heinäkuisena päivänä  16.7. 1900- 16.7.1945 myös laukaistiin joku ydinpommi nimeltä Trinity (Kolminaisuus) tasan 27 vuotta ennen minun maailmaantuloa. Trinityn laukaisemissa ei ollut kyse  Vatikaanin paavin vappupuheesta.. vaan siitä, että parin muuttujan ansiosta liittoutuneet onnistuivat sabotoimaan Norjassa raskaan veden tehdasta ja saivat sakuja ennen ydinpommin valmiiksi . Eli ne juutalaisetkin joita vainottiin siirtyivät rapakon toiselle puolelle ja antoivat tietotaitonsa niille jotka eivät samantien veisi heitä keskitysleirille. Toivo-pappa  sanoi joskus, että tukka ja järki ei pysy samassa päässä. Kun muut nikkaroivat mitä he osasi, Toivo pappa rakenteli mitä HALUSI -. Ja minä en kerta kaikkiaan haluisi itsekään jäämään kriisin syttyessä vain luonnonsuojelukohteeksi vaikka kitarassa on pandatarra. Ne kiinalaiset bambunsyöjät eivät ole vilpitön lahja kansalta, joka juhli ennen uutta vuotta ruudinkäryllä, vaikka sitä mustaa jauhetta käytettiin myöhemmin heikon ja vahvan tekemiseksi yhtä voimakkaiksi. Itävaikutteista sen verran asiaa, että nykyisin pois nukkuneelta radiotoimittajakaverilta sain koristekäyttöön tarkotettuja samuraimiekkoja. Ne menivät kahvastaan heti rikki, kun pamautin niillä kuusenrunkoon. Niinpä heitin niillä liito-oravaa. Kuten liito-oravat ovat viherpiipertäjien silmäterä,  Israel on Jumalan silmäterä ja se maa  olisi syytä jättää rauhaan. Lisäksi: Minulle voi kertoa mitä tahansa, mutta Jeesukselle ei kuittailla ilman seurauksia. Koska joku anarkisvihervasukkisateenkaarinatsistalinturbiaaniakselillatoimivahilavitkutin…ai tossa se space näppäin…tämän pienen valistusteoksen lyttääkin, niin mielipiteensä saa olla jokaisella. Se on terve piirre ihmisessä. Joidenkin mielestä Suomi pelastetaan miehitysuhasta julistamalla kaikki itärajan metsät luonnonsuojelualueeksi, jossa armeijakaan ei saa liikkua. Toivottavasti näiden lakien säätäjät itse myös stalinistien kanssa sopivat, että kun kaikki ihmisten hätävarjelukseen oikeuttavat pykälät ja momentit on kumottu, ainakin puidenhalaajat jätetään henkiin venäläisvapauttajien tullessa. He tulevat niittaamaan pahan leviämishaluinen Naton eli Pohjois-Atlantin liiton. Olen huomannut käytännössä, että tavallinen Venäjän kansa on ihan ok, mutta päättäjänsä kieroja kuin korkkiruuvit.

 

 

 

ELÄMÄNKATSOMUS

Omasta elämänkatsomuksesta kerron hieman. Petyin luterilaiseen kirkkoon instituutiona kun siellä yksi puhuu ja 500 nukkuu.. Tosin on eri meno soluryhmissä ja opiskeilijailloissa. Onneksi on sellaisiakin.  Erosin ev.lut kirkosta vuosituhannen vaihteessa ja menin aikuiskasteelle. Kristillinen urkumusiikki on usein laittanut minut näkemään punaista ja lauloin usein karaokessa sinistä ja valkoista.  Muutama hyvä virsi on kuitenkin olemassa joista suosikkini on virsi 577 – ”Sun kätes Herra voimakkaan”

 

https://www.youtube.com/watch?v=qybAoOd-EnE

virsi 577 saMIX

 

– Joskus toki tekisi mieli mennä Tuomiokirkkoon kesken jonkun häätilaisuuden soittamaan uruilla Westbamin ”Celebrattion generation Raver’s nature remix” –

 

https://www.youtube.com/watch?v=jNFbtos-2BA

 

Celebration generation

 

Tullut katteltua liikaa The Stepsin Tragedy-videota Siinä morsiamia ryöstellään urakalla. . Kotiseurakunnastani on kerrottavaa, että  meitä on 10-15 hengen porukka ja kaikkien kuulumisa mennään läpi. Jokainen pääsee ääneen. Toivottavasti Taivaaseenkin.

 

https://www.youtube.com/watch?v=OiwDHHcHPh0

Tragedy

 

Kerron hieman huumoristani : Luin aikanaan Prinssi Rohkean ja Aku Ankan lisäksi Suomen MAD-lehteä, Älliä ja tälliä Asterixia sekä  törkysarjista nimeltä Pahkasika. Heidän periaatteensa oli, tyyliin ”Kerro meille mikä on sinulle pyhää niin teemme siitä pilaa.” Jossain kohdin kuitenkin ne pilantekijät tiesivät tarkkaan esim. eri kirjailijoiden tyyliä kuvatessaan mistä narusta vetää. Eli ei toimittajat ihan tyhmiä olleet. Jotkut jutut olivat niin puisevia, että velikin antaessaan Pahkasian joululahjaksi aikanaan oli saksinut ja sensuroinut sitä. Aivan kuten oikolukija nytkin tätä läpyskää. Muistan Pahkasiasta erään tarinan, jossa oli Miihkali -niminen poika. Hän oli tullut kipeäksi ja joku kaukainen sukulaistäti tuli häntä hoivaamaan. Täti itse asiassa oli aika karmea kaikella tavalla sekä myös sairaanhoitajana. Jonkun ajan jälkeen kuitenkin tädille tuli hälytys toiseen paikkaan ja Miihkali sai sitten rauhan. Hän polvistui pedin ääreen ja risti kätensä sanoen ”Kiitos Jeesus” – ”Voi tuota paatunutta lasta” oli tarinantekijän loppukommentti. Mutta se kuvaa hyvin, että joskus todella helpottaa kun ei ihan liikaa saa apua, vaikka tarkoitus olisikin alunperin hyvä. Turhalla asioihin puuttumisella teemme usein toiselle karhunpalveluksen eikä ihminen saa omatoimisuudelle tilaa. Toisen puolesta ei voi elää. Jokaisen tarvitsee löytää elämän mielekkyys ja elämänhalu itse. Sitten todella, kun elämänhalu on hukassa voi elää hälläväliä-asenteella, kuten minä tein vuosikaudet- Nyt kun katsoo taaksepäin (jota en mielelläni tee enää) ei voi muuta kuin todeta, että saisin hävetä silmät päästäni. Niin hirveää elostelua minun vaellukseni oli. Mutta kuten joka tarinassa pitää olla pahis, niin siellä on myös hyvis- Jeesus antoi minulle uuden Taivasidentiteetin ja ennalleenasettaa minut sellaiseksi ihmiseksi ja mieheksi, joksi olen tarkoitettu. Se ei välttämättä yhdessä päivässä käy mutta projekti on kesken. Olen usein verrannut vanhaa ja uutta minää taas Dumasin leffaan  Rautanaamio. Siinä oli paha kunkku sekä nöyrempi veli joka noudettiin vankilasta maski päässä ja pistettiin tilalle jossain naamiaisissa. Veljekset olivat kuningattaren ja d’Artagnanin jälkeläisiä. Salasuhde.  Lopussa se selvisi. D’Artagnan kuoli heittäytyessään tikarin eteen pelastaen poikansa hengen ja saaden surmansa siltä pahalta veljekseltä. Sellaista on isän rakkaus. Vaihdetaanpa teemaa.  Pidän myös eräästä Kungfu hustle leffasta missä pahiksesta tuleekin hyvis mutta tiukan mottaamisen jälkeen. Tyyppi ikäänkuin rusennettuna koteloitui ja kuten perhonen kuoriutuessaan miehestä tuli ihan eri persoona. Hänestä tuli ns. valittu. Se on ollut aina muotiteema elokuvissa ja kirjoissa. Kuten Kultainen lapsi (Eddie Murphy) ja Matrix (Keanu Reeves) Jokainen on oman elämänstoorinsa valittu.Se on tärkeää muistaa. Olemme ikäänkuin näyttämöllä toiseen ulottuvuuteen. Lisäksi Jumala voi nähdä elämäämme meidän silmiemme läpi. Mihin me katsomme, sen hän näkee ja vielä aivan eri vinkkelistä kuin me itse.

En tiedä, mitä minusta voisi mainita tähän mennessä. Ei tosin kauheasti tee mieli etukäteen tietää, mitä Taivaan arkistoissa lukee tässä ja nyt hetkessä. Mutta suunta on ylöspäin. On vain voitettavaa. Olin jossain vaiheessa elämää suunnattoman kateellinen eräälle kaverille, joka oli kaikkea mitä en itse ollut. Terävä-älyinen komia ja sukkela suustaan. toisin kuin minä- Tottakai sitten kaikki neitoset ihastuivat häneen ja minä olin se ikuinen seinäruusu jos miestä voisi niin sanoa. Minun osani oli ottaa vastaan tunnevammaiset ja neuroottiset hirviöt. Sille pistin lopun, mutta vasta tajutessani, että minun velvollisuus EI ole ymmärtää kaikkia sekopäitä saatika antaa heille oikeutusta toimintaansa, varsinkaan kohdatessaan minua. Menköön muualle kurnuttamaan ,jos eivät halua asettua. Tämän asian oppiminen vei kauan. Olin väärän kiltteyden vanki. Ikäänkuin tunsin syyllisyyttä jos en ottanut kaikkia maailman urpoja avosylin vastaan. Minä vain tiesin mitä on yksinäisyys. En halunnut siksi hyljeksiä ketään. Mutta sitten kun aikansa tsekkasin ja katselin sivusta sitä outolintujen (en tosin matkijanärhien) toimintaa, en yhtään ihmetellyt että ihmiset karttoivat heitä. Aivan kuten minuakin karteltiin. Elin todella hälläväliä- periaatteella myös somemaailmassa. Korostin kuinka väärin minua olikin kohdeltu. Vai oliko? Minä itse annoin asioiden tapahtua. Silkasta pelkuruudestani ja miellyttämisenhalusta. Toisin sanoen hain muiden hyväksyntää ja huomiota keinolla millä hyvänsä. Jos ei huomiota tullut niin sitten sitä haki negatiivisella tavalla. Mutta sain olla aika rauhassa ja huutaa tuuleen. Eräässä laulussa totean ”Mua ei häiritse päättäjät tai virkavalta. Rauhassa saan olla kaikilta” Kaveri totesikin, että oikean todellisuuden ja minun edessä on vain paperinen seinä, ei muuta. Siinä paperissa voi olla kaikkea pelottavaa kuvaa tai tuherrusta, mikä saisi minut luopumaan menemästä haasteiden läpi. Mutta se oli vain valheseinä tai este. Jos vaikka edessäni olisi kulissiseinäpaperi, jossa on lohikäärmeen kuva, tottakai minä taivaan prinssinä hyökkäisin sitä päin kuten yleensä saduissa on tapana. Tällä hetkellä olen voittanut ampiaispelkoni. Siitä hyvä aloittaa. Mutta jos kuvassa olisi tamppausteline tai silityslauta, minä juoksisin karkuun. Halusin vain tehdä kaikkea sitä, mikä on kivaa. Elämässä kuuluu olla puuduttavia arkimaneerja jotka vain on tehtävä. Ehkä Jumala hiljaisuudessa puhuu samalla hetkellä tavalla tai toisella. Karatekidin alkuperäisessä versiossa Mr Miyagi sanoo Daniel La Russolle, että koko elämä on karatea. Samalla tavalla Jeesuksen seuraaminen ja seurakunnat on minulle elämäntapa eikä vain kolme kertaa vuodessa toistuva haukotus kirkossa. Eräästä leffasta tajusin myös faktan, että herrasmies on lehtiotsikoissa vain syntyessä, naimisiin mennessä ja kuollessa. Se ei kuitenkaan tee minusta agenttia. Mutta  lööpeistä pois pysyminen on aika siunattu asia. .

Olen ahkera tekemään yksinkertaisia videoita windowsin mediatyökalulla. Eräässä videossa Battledragonin Freestyler  taustana pyörii Mies ja alaston ase.  Huumorikomedian sankarihahmo Frank Drebin ( edesmennyt Leslie Nielsen) puskee erään neukkupoliitikon (Gorba)  pään seinän läpi.

 

 

 

Tämä oli joku kasarileffa. Mutta olisi siihen aikaan ollut Suomessa aikamoinen skandaali, jos meidän  leffoissamme tai lehdissä olisi vastaavaa tehty. Suomettumisen jälkeinen itsesensuuri oli vahva päättäjien ja lehdistön tasolla. Mutta ei tavallisen kansan. Kuitenkin sen ajan alentuva ja varovainen myötäily itäistä naapuria kohtaan sai minut raivon partaalle. Tein vuosikaudet kaikenlaista jäynää ja källiä sinne itään päin. Mutta eiköhän ne mielipiteet vaihdettu jo vuosina 1939-1944 eikä se sirppi ja vasara täällä lopultakaan liehunut. Mutta kun Neukkula hajosi ja vuodet kului, nyt tuntuu että Putin on monessa asiassa ottanut samanlaisen roolin kuin Hitler aikoinaan. Minulle asia oli yhdentekevä nimellisesti. Kirjotin kyllä ympäri maailmaa mutta unohdin sen tärkeimmän. Rukoilemisen, ampumaradan  ja kuntoilun. Ei Suomea vain näppiksellä pelasteta. Riippuu tietysti mille Predatorille siellä komentoja annetaan.

Omat muistot armeija-ajoista olivat niin vastenmielisiä, etten halunnut olla koko laitoksen kanssa tekemisissä. Nyt alkaa tuntua, että olisi ehkä tarvinnut ryhdistäytyä aikasemmin eikä niinkään muistella sellaista ”Me ei olla sun kavereita” tokaisua. Joskus Saatana lyö meidän sydämeen naulan sen toisen ihmisen tietämättä, miten hänen tokaisunsa on vaikuttanut. Mutta niin lienee jokaisen kohdalla. Minun toimintani oli monesti katkeruudesta ja vihasta kumpuavaa. Halusin näyttää jollekin exälle että he olivat väärässä haukkuessaan vaatetustani sisustamistani tai atk-taitojani. Eräs bööna tuli hieman kimmastuneena Turkuun. Olin bussiasemalla vastassa ja hieman maanisena olin tuhertanut sormiväreillä otsaani hänen nimensä – Tietenkin koetin auttaa repun kantamisessa mutta en saanut sitä olalleni. Siitähän nainen turhautui ja totesi, ettei siedä tyhmiä ihmisiä. Minä olin hiljaa, mutta tietenkin mielessä oli, että ”Kanna akka itte laukkus”   Miksi minun siis pitäisi elää vanhoissa mädissä lätäköissä, joita olen niin romantisoinut jälkikäteen. Jo vuonna 1992-1993 tapasin ompelija kemistinaisen, josta olisi tarvinnut pitää kiinni.Mainitsin hänen nimensä jouluisen radio-ohjelmani lopussa. Terhin  arvon tajusin vasta myöhemmin – Mutta  kun nuorena miehenä ei maalta heilaa käsivarteen tarttunut minä pistin ns. vaihteen kakkoselle kaupunkiin muutettuani,,Johdatuksen ja turkulaisten pitkämielisyyden ansiosta olen nyt tässä ilman naarmun naarmua. Se on ihme- Kaikki se,  mitä mielessä on haavoittunutta sen voin jättää huoletta Luojan harteille. Mutta on tärkeää ymmärtää että Jeesus puhuu totuudellisia sanoja ja ne on joskus aika kovaa kuultavaa. Ei siinä pahemmin hellitellä tai lellitellä. Olen kymmeniä kertoja saanut raivarin siitä, mitä minulle on sanottu. Paiskon kotona kaapinovia ja esineitä. Kiehun kiukusta muutaman päivän. Samalla on hyvä keittää perunat. Haukun paimeneni lyttyyn. Mutta sitten kyllä jälkikäteen helpottaa. Ei hyminällä ja päähän silittelyllä mitään olisi saatu aikaiseksi. Kerran kahvilassa piti ajastimella säätää vitriini sammumaan ja virta päälle tietyksi ajaksi. En osannut käyttää sitä ajastina. Pomo totesi leikillisesti, että ”Otahan selvää, kun olet sellainen akateeminen  nero”. Minulla keitti. Vedin ehtoolla kiukkukaljaa, kaaduin seinää vasten humalassa suoraan ainoan viherkasvini ruukun päälle ja se siitä kasvista. Tosin oli TAAS ihmevarjelus, enkä lyönyt päätäni seinään.

Hyvä lempeä paimen on joskus aika kova kun hän riuhtaisee sillä sanasauvallaan minut vertauskuvallisesti rinteen reunalta ja estää putoamasta rotkoon. Ostin mielenkiinnosta kerran Pellin ja Miettisen Harhaanjohtajat vahvassa uskossa. Se kirja oli sellainen miten maallikot katsoo sivusta kristinuskoa. He eivät ymmärrä sitä mitä tapellaan mielen ja hengen alueella. Pellit eivät tajua että toinen ulottuvuus on totta. Tai sitä, että kotona hiljaisuudessa mietiyt asiat ja päätökset ovat aika kohtaloon vaikuttavia.

Pahkasiassa ufomiehet Marsista poikkesivat käymään Telluksella ja kysymään suomalaisilta ”Piti oikein tulla kysymään, miksi 5 miljoonaa ihmistä menee noopeaksi, kun ei onnistu lämäsemään mustaa kumipalaa tolppien väliin.. Marsilaset eivät siis tajua suomalaista mielenlaatua ja kollektiivista yhteenkuuluvuudentunnetta keväisin. Joidenkin osalta. Sitten seuraa joko hillitön juhlinta tai kova tappelu. Kuin ei olisi tärkeämpää ajateltavaa. Leipää ja sirkushuveja on aatamin aikainen viihdytyskeino. Tosin mieluummin arvostaisin sellaista kurinalaisempaa elämää kuten Teemu Selänne,eikä Jörn Donner.  Mutta kuinka armollinen Herra onkaan tuollaisakin ihmisiä kohtaan. Tosin viimeisellä tuomiolla meistä jokainen on aivan yksin vastaamassa omista teoistaan. Se päivä koittaa minullekin. Nyt on hyvin viimeinen aika tehdä parannusta ja oikeasti tajuta, ettei tässä loputtomasti ole aikaa. Olen 3650 vuorokautta junnannut tätä samaa levelliä ja rimpuillut venkoillut sekä kironnut elämää ja kohtaloa. En ole halunnut muuttua. Minulle riitti se elämä ja luulin, että kaikki menisi kuin itsekseen ilman, että pitäisi nähdä mitään vaivaa itse kehittyäkseen. Raamatussa kun Jumala johdatti Israelin väen pois Egyptistä siinä tuli muutama valloitusreissu mihin ne eivät olisi halunneet lähteä. Pelosta ja epäuskosta. Niinpä sitä autiomaavaellusta kesti vuositolkulla mannuilla joiden halki olisi kävellyt muutamassa viikossa. Tosin Faarao lähetti vielä heiinäsirkkojenkin jälkeen mielisairaanhoitajat hakemaan Israelilaisia takaisin orjiksi, mutta hukkuivat sotavaunuineen Punaiseen mereen. (p*** juttu) Ihmisen mielikin on sellainen että meillä on oma tontti vallattavana omassa mielessä- Vihollinen on sinne rakentanut valheita ja esteitä. Mutta tavallaan Raamatun syväkerrokset avautuvat tässäkin. Voi olla kaikenlaisia pelkoja. Epäuskoa. Kaikkein pahin vaihtoehto on se, että ei kulje eteenpäin silloin kun on aika. Joskus ovet aukeevat kuten mailiosotteiden salasanat,  kuten vaikka sää muuttuu. Ja muutoksen sekä liikkeen pitää tapahtua hyvän sään aikana. Ei Jumala ikuisesti odottele meidän oikutteluamme ja venkoiluamme. Raamatussa, kun Herra pisti Saulin pois viralta ja valitsi Daavidin tilalle, todettiinkin, että ”miten kauan sitä Saulia suret, Herra on päätöksensä tehnyt. Ei siinä rutinat auta. Mutta jokainen ihminen ehkä joutuu samaistumaan Saulin ja Daavidin asemaan. Jotain kohtia oli tosi vaikeeta ymmärtää. Josain kohtaa raamattua luki, että profeetta käski kuninkaan ottaa nuolia ja ampua niitä ikkunasta. Ammuttua nuolta sanottiin voitonnuoleksi. Koska hemmo ampui ”vain kolme nuolta” profeetalta tuli nuhteet, että nyt voittaa vihollisen vain kolmesti. Ehkä kyseessä oli enemmän se asennejuttu. Minulla kun niitä nuolia ei pahemmin ole tuhlattavaksi niin tuntuu järjenvastaiselta että nekin pitäisi johonkin tyhjään ampua. Sama juttu muiden aseiden kanssa. En näe ilmaan ampumisessa ja rätisyttelyssä mitään järkeä. Jos minä tartun aseeseen, niin tähtään osuakseni. Tosin suojatulen antamista ei tule unohtaa. Ehkä joskus tilanne onkin se, että karhu tai susi on vain parin metrin päässä ja siihen voi huoletta tyhjentää lippaallisen sarjatulella. Kuinka toivonkaan, että olisi koko elämän vaan petoja tapettavana, eikä ihmisiä. Mutta henkivallat on niitä vihollisia joita vastaan meillä on taistelu. Se ei ole verta lihaa vastaan. Hengessä hengen aseet. Vai koetatko ampua jotain tuhnua  rynnäkkökiväärillä. Tai yritätkö tappaa toisen ihmisen välittömästi kun hän herjaa sinua tai loukkaa. Se olisi arkea jossain Dumasin Muskettisotureissa, mutta jos lähtee ihmisiä vapauttamaan Saatanan vankeudesta, siinä joutuu pitkittämään pinnaa uskomattoman paljon. Eikä valheelliset herjat tai syytökset tunnu missään. Niille ja niiden sanojien tyhmyydelle nauraa. He siis joutuvat häpeään siinä, mistä meitä syyttävät.

 

 

 

 

Vain muutaman kiilaajan tähden

VAIN MUUTAMAN KIILAAJAN TÄHDEN

(Perustuu tositapahtumiin

Uka Naakka Brutopian sulttaanin haaremissa

 

Uka Naakka tulee Brutopialaisen sulttaanin haaremin ovelle ja vartija kysyy: ”Millä asialla?” Uka: ”Omalla” . Mikä on sotilasarvonne? ”Mitä sillä väliä kunhan hoidan hommani” ”Ja naisen nimi on? ”Kersantti Karoliina” – Ok. Hakekaa typynne, mutta älkää koko paikkaa laittako sileäksi. ”Laitan sen koreaksi”, vastaa Uka ja sitten jatkaa sisään ovesta. Vastaan tulee ensin romani, joka on milloin milläkin verukkeella vienyt kaikki rahat duunarilta, joka työskenteli aikanaan norjalaisella öljynporauslautalla, myöhemmin Suomeen muuttanut. Sanotaan häntä vaikka Jormaksi. Jorma Laitinen.  Romani nimeltä Turkinpippuri tulee tapansa mukaan  pummaamaan Ukalta  tupakkaa ja imperatiivimuodossa vihjasee, että kaljatkin hänelle pitäisi tarjota.  Normaalista poiketen Uka ei Westiänsä annakaan ilmatteeks vaan sanoo ”Rööki maksaa 30 senttiä. Vain käteinen käy…seteleinä, kiitos.” Pippurinen kastijärjestelmän edustaja tuijottaa vihaisesti taskulaskintaan, mutta ei hoksaa miten yhdestä tupakasta on tullut niin HELKKARIN kallista. Turkinpippuri tuijottaa vihaisesti Ukaa, mutta jotain Ukan silmissä on muuttunut. Siellä on kaikkea muuta kuin pelkoa. Lähinnä ihastusta ja odotusta milloin saisi julkaistua pakinansa. Tuijotuskllpailun hävittyään Intiasta hakaristejä Suomeen paennut hevoskauppias hieman perääntyy ja kysyy ”Jätä edes jämät”

”Korpraalinko?” vastaa Uka. Kastikenu pistää puoliksi poltetun tupakan suuhunsa kihisten kiukusta ja  huutaa apuväkeä ja mustalaisruhtinattaren  paikalle, mutta Uka ottaa vesipyssyn ja suihkuttaa  tupakan sammuksiin. Toteaa, että ”Tupakka on myrkkyä” –Sitten Uka 7 kilometriä pitkällä paloletkulla suihkuttaa muidenkin tupakat sammuksiin.   Ukan ääni vaihtuu yhtä lempeäksi kuin Tuntemattoman Rokan kapiaisten teltassa. …”Jeesus rakastaa sinua.2unlimited vaihteella – ”Entä rakastatko sinä?” Kysyy romani hieman tekokyynelehtien. ”Minä rakastan lähinnä sitä naista, joka tätä huumoria ymmärtää.” Vastaa Uka. ”No, sitten sinä saakutin arjalainen”…Uka korjaa: Karjalainen…”no karjalainen sitten” ”Ahti saa kohta silliä!!” Tuhahtaa Turkinpippuri  ja ottaa sen teatteriveitsensä esille niin kuin yleensä kunnon romanitappeluissa on tapana. Uka Naakka taas ottaa aasinleukaluun ja murahtaa ”Terveisiä Simsonilta” ”Kuka se on” Turkinpippuri kysyy. Katso Tuomarin kirjasta ja opettele ensin lukemaan sen varastamisen sijasta. Sitten Uka pistää tuhat  Mannea (jokaisen etunimi oikeesti)  kylmäsavulohitehtaalle töihin ja kohta Kauppalehdessä lukee, että Huskon kalakoju on  ohittanut Wigrenin makkaratehtaan liikevaihdossa. Romanit huomaavat, että osaavat tehdä muutakin kuin näpistellä, myydä hevosia ja ennustaa. saatika vain kiertää maata ilman päämäärää. Jätetään se maankierto satelliiteeille. Eiks vaa.. ja sitten Uka huoahtaa…Oispa vettä. Kova jano. Paikalle saapuu  lukutaidoton roviolta karannut  ranskalainen jonka nimi on Janne Arkki. Kirkon jahtaamana ja  vailla töitä Janne tuo lasin jäistä Spriteä Ukalle. Naakka kiittää ja  ottaa perunalastun samalla, sekä suihkuttaa sen jälkeen 7 kilometrisella paloletkulla suunsa puhtaaksi. Se oli TOSI mausteinen lastu. Uka rukoilee Jannen puolesta, että ”Anna Herra tälle nälkäiselle äänien kuulijalle lisää ranskalaisia. Sitten Uka ojentaa Arkille Heselahjakortin johon ladattu 10 tuhatta egee. Janne kiittää ja lähettää kahden viikon päästä kortin Pariisista. Englantilaiset jalkapallohuligaanit on karkotettu takaisin Lontooseen. Sieltä tosin joku on lähtenyt kohti Ranskaa laivalla, joka lentää kuumailmapallojen varassa. Laivan komentajan on Orlando Bloom. Mutta kuinka monta kässäriä tähän oikein sekoitetaan? Minun puolestani vaikka kaikki. Hoitakaa te hommanne, minä hoidan omani.

 

OSA 2

Näyttämölle tuodaan hieman Reneen Allo Allo kahvilan piirteitä. Uka kaataa maahan Turkinpippurilta ottamansa salmiakkikossun. Mutta vain siksi, että Missiokahvilaan tulee kuukauden päästä uusi harjottelija, jolle ei kannata antaa huonoja vaikutteita, vaikka itse Uka maailman teille joskus eksyy.  Paikalle tulee roomalainen sotilas.  Mutta Janne Arkki on tuonut Galliasta terveisiä:  Merenneidon kyynelillä maustettua sahtia – Sotilas ojentaa seipäänsä Ukaa kohti ja huutaa ”Alea jakta Eesti ” mutta Uka taas ”Hulivili” ” Sitten pamauttaa kahden käden alaiskulla tämän Berlusconin stratosfääriin. Italialainen mafioso huutaa sieltä jostain yläilmoista Mitä ****? Maa onkin litteä. Alastulo alkaa ja Silvio putoaa Koroisten jätteenpolttolaitoksen savupiippuun.Kun Berlusconi vihdoin nousee piipusta ulos hän on hieman noessa. Siitä on saanut alkunsa legenda ”Yön timoista” joita Varesleffassa esiintyy. Uka miettii hetken, että kuka pitikään pelastaa ja keneltä. Ai niin. Karoliina. Kersantti. Uka istuu pöytään ja tilaa Reneeltä kupin mustaa kahvia. Yvette tarjoiliija tuo Ukalle myös videon Jackie Chan Drunken master” Voi niitä kultaisia aikoja, Uka miettii ja lähettää leffan postissa Raittiusseuralle. Hän siis voitti kiusauksen. Aina tekee mieli ölppää jos ei ole joko ihastunut tai mitään haastetta. Skanssin GoGo expressillä voi talvella kävellä matolla . Kesä on eri juttul Uka murehtii jo valmiiksi, miten saisi Karoliinan pelastettua Jabba Huttin tanssijan paikalta ilman, että sivulliset kärsii. On luovan tauon paikka. Uka kärventää Limen vihreällä Colt-sytkärillä pari perunalastua ja sanoo Brutopian haareminvartijalle ”I’ll be back” Sitten Uka marssii Turun kauppatorille kysymään neuvoa afrikkalaiselta ruokakojun pitäjältä. Uka nimittäin muistaa että toissa vappuna tämä savannien urho kieltäytyi auttamasta muovisen vesipyssyn toimittamista Leninin patsaalle, ihan siitä syystä, ettei se päiväntasaajan Musta pantteri halua olla missään tekemisissä aseiden kanssa. Johtopäätös: Musta pantteri on nähnyt ja kokenut IHAN OIKEAA sotaa.  Nyt ois tuhannen taalan paikka saada etnisesti erilaiset turkulaiset saman neuvottelupöydän ääreen. Uka neuvottelee hetken kaikkien kojunpitäjien kanssa. Yksi heistä sanoo, että ”Nyt on Jeesuksen taivaaseenastumispäivä. Kuinka sinä rohkenet kirjoittaa näytelmää, eli tehdä työtä pyhäpäivänä.”  ”Siksi, että saataisiin se Jeesus palaamaan takaisinkin joskus. Ja palokunta ei voi viettää lomaa pyhäpäivänäkään. Eihän Uka ole paloasemaa edes nähnyt kuin bussin ikkunasta, mutta olisi joskus halunnut kovasti palomieheksi, Mutta kuitenkin päätynyt viihdetaiteilijaksi jolla oma halimänty Lausteen kallioilla.

 

Tauko paikalla. Pystyttäkää teltta ja tuli kamiinaan. Nukkumaan…mars. ”Älä unta nää”, miettii Uka ja pistää 007 passinsa nahkarotsin rintataskuun. Nyt koisaamaan menee ihan tavallinen mies, joka ei ole Uka Naakka salainen agentti mutta ei Aku Ankkakaan. Onneksi.

 

 

 

Kolmas osa

Uka Naakka saapuu katsojien kyytsäämiseen tarkoitetulla Golf-kärryllä Samppalinnaan ja Haaremin vartija kysyy ”Milllä asialla?” ”Omalla vastaa Uka” Saitteko jo kersantti Karoliinan vapautetuksi? ”En vaan tulin tulin katsomaan Saara Aallon keikkaa. Hän laulaa tänään ”Ne sammakot ne sammatkot niin lystikkäitä on” Haareminvartija huokaa ”Onko kaikki intiaanit tiipiissä” Kyllä, viimeistä mohikaania lukuunottamatta. ”Missä hän sitten on?” ”Tässä” Ok – Ottakaa se kirveenne, mutta muistakaa, että malttia on valttia. Samalla alkaa soida Viimeisen mohikaanin tunnari ja screenille heijastuu Ukan siipanhakuvideo. Kuin jossain Napakympin esittelyssä. Siihen ei reagoi kuin kaksi katsojaa. Nainen, jonka hampaat jäivät Tinatuoppiin ja mies, jolla on jotain hampaankolossa Uka Naakkaa vastaan. Tämä Daniel Craigin näköinen jättää henkivartijansa vahtimaan Whitney Houstonia omenan kanssa. Sellainen päivässä pitää lääkärin loitolla. Sitten Daniel Craig  astuu esiin ja tokasee ”Sinäkö ole se tsuhna, joka lähetti Moskovaan samuraityttöjulisteen ja ruutisivellintaidekuvan jossa oli ampunut presidenttiä ah-piekkarilla  kuulosuojaimiin sekä asekäteen -Sekä  vielä pari piratoitua cd-levyä. ”Tässä olen” –Uka toteaa.  Craig vastaa, että hän suuttui siitä taidekuvasta. Uka kysyy ”Mitä sitten” Craig vastaa ”No sitä sitten, että kun me suututaan, me ollaan hirveen vihaisia” Moni ihminen on suuttuessaan hirveen vihainen” Craig viheltää Frederikin Volgaa ja 57 spetznatsia saapuu paikalle. Ensimmäisen Uka naurattaa kuoliaaksi kutittamalla häntä valkoisella sulalla. Toisen Uka hoitelee kääntöpotkulla, Kolmanen Uka pistää jäihin heittämällä jääkiekon otsaan. Neljännen Mr. Naakka ampuu Brewsterilla ja viidennen Suomikonepistoolilla. Kuudennen päältä Uka Naakka ajaa Tiger-tankilla – Seitsemännen Naakka hoitelee työntämällä 7 kilometriä pitkän paloletkun työntämällä sen henkivartijan hanuriin ja pyytää soittamaan Säkkijärven polkan. Mies ei kuitenkaan osaa kuin Zhaikovskin Niin paljon me teihin luotettiin . Lisäksi se spetznatsi soittaa haitari vedessä niin epävireisesti että yleisö buuaa hänet lavalta ja putoaa Samppalinnan kalliolta alas, kahdeksannen Uka sitoo tuulimyllyn lapoihin ja lättää hänen päähänsä torigrilliltä ostamansa makkaraperunat. Sitten hän viheltää Sabatonin ”To hell and back”

https://www.youtube.com/watch?v=hZNeastYxEc

 

 

 

 

alkuriffin ja paikalle lentää Joonatanin johdoilla valtava lokkilauma, jotka makkaraperunoita (Majoneesilla) syödessään pistää masuunsa jotain muutakin. Lopulta mies päätyy lokin vatsan ruoansulatuksen ja suolien läpi sekä tulee ulos koivun siemenenä. Se istutetaan itärajalle Sallan kohdalle lähellä venäläisten Alakurtin sotilastukikohtaa – 50 vuoden päästä humalapäissään Alakurtin tukikohdan päällikkö  ajaa  sitä koivua päin Ja menettää muistinsa. Kun hän herää ja katsoo taskuunsa siellä on passi jossa lukee: Unelma Säleikkö. Vuorineuvos Tuuran sihteeri. Ja aivan persaukinen. Lisäksi se Vladimir Turhapuro joutuu syytteeseen ympäristörikoksesta. Sekä lusii Saramäessä melkein elämänsä tappiin Vanginvartijat Saku ja Mikko käyttävät myös Vladimiria maalivahtina lätkäharjoituksissa, mutta eivät anna hänelle suojavarusteita. Vihdoin venäläinen on murjottu kuin lehtipihvi ja Amnesty lähettää vetoomuskirjeitä miehen vapauttamiseksi .Siihen suostutaan mutta  sitä ennen mies joutuu polisille vannomaan valan, ettei enää koskaan yritä valloittaa Suomea. Ja jos sanansa syö niin mörökölli hänet vieköön, Mies peloissaan tottelee ja paljastaa suunnitelmat Lapin miehittämiseksi suomalaiset niillä tiedoilla palkkaavat M.A. Nummisen laulamaan kaksi viikkoa ” Yes sir, I can Boogie” aamusta iltaan.  ja lopulta venäläiset päätyvät Dr. Silbermannin psykoterapiaan, He toteavat että suomalaiset ovat hulluja. Siitä kommentista loukkaantuu porilaiset ja keskellä Yötä marssivat 300 soihdun sekä pasuunan kanssa Alakurtin leiriin sekä lukevat Gideonin kirjan toimintaohjeet. Kun venäläiset ovat pasuunansoiton pelosta  kiivenneet puuhun, suomalaiset kaatavat ne moottorisahalla ja karsivat muutakin kuin oksia. Loput rippeet venäläisistä päätyvät Siperiaan pilkkuvirheen takia, jonka ovat kirjoittaneen Komentajalleen jossa samurait  kysyvät anteeksi tappion tuottamaa häpeää. Lapussa piti lukea ”Armoa, ei Siperiaan,” mutta siihen tuleekin ”Armoa ei, Siperiaan” Eli kannattiko Stalinin sittenkään lahdata lukutaitoiset upseerinsa. Loput hoidetaan   puihin ripustetuilla bluetooth -kaiuttimilla ja niistä tulee Sabatonin  ”Soldier of 300 armies”

 

Muistaessaan kuinka paljon yksi Törni aiheutti päänsärkyä venäläisllle toisessa maailmansodassa niin mitä jälkeä sitten 300 kertainen joukko tekisi. Jos yksi ajaa pakoon tuhat ja kaksi kymmenen tuhatta. Menee hieman shakkilaudan keksijän palkkioriisin laskemiseksi, Vielä suomalaiset kehtaavat huutaa rajavyöhykkeeltä ”This is parta”- Jokaiselle (pahoja lukuunottamatta) sellainen kasvaa kun kuukauden ovat metsässä ilman partahöylää ja suihkuun pääsyä. Haju on niin karmea, että Moskovassa sitä luullaan kaasuiskuksi, Kuitenkin tutkinta tyrehtyy ruotsalaisten tekemään veto-oikeuteen Yk:n turvallisuusneuvostossa ja siellä etulinjan edessä vielä screeniltä pyörii Venäjän suuntaan elokuva ”Vatsa sisään, rinta ulos” – Sen sotilasfarssin kun venäläiset näkevät he toteavat, että ei tommosta maata kertakaikkiaan voi kukaan miehittää ja luopuvat leikistä. Loput saavat surmansa peltiheikistä. No tämä tapahtumaketju siis alkaa  Samppalinnasta ja päätyy aikanaan Ankkalinnan pamaukseen, ei Viipurin. Tätä kaikkea sivussa raportoi  sensuroimaton Päivärinta. Muutama venäläinen on vielä tolkuissaan loppujen ollessa Hosiakankaalla keräämässä mustikoita, joista saaduilla tuloilla he joutuvat IHAN ITSE maksamaan luotijunamatkan Pietariin. Mukaan annetaan Samin tekemää hengellistä poppia ja Pietari  meneet aivan sekaisin. Hän nimittäin soittaa anopilleen ja toivottaa hyvää äitienpäivää. Lopulta kaikki venäläiset päätyvät Alaskaan ja joutuvat verokarhun suuhun. Kanadalaiset kun eivät tykkää siitä, että heidän kultansa kaivetaan maksamatta arvolisäveroa. Mennäänpäs takaisin Samppalinnaan Brutopian sulttaanin haaremiin. Uka joutuu nyt haasteesiin. Paikalle tulee Terminator Tarja. Muotonsa hän on ottanut ex-presidentti Haloselta Setan kevätjuhlissa. Tarja näkee silmäkamerallaan ”Uka Naakka- Oikea henkilöllisyys: Aku Ankka.” Tuhoa kaikki housuttomat heterot” on ohjelmoitu tähän Terminaattoriin. Uka kuitenkin pysäyttää Terminator Tarjan kysymällä ”Oletko koskaan pelannut ”Kymmenen tikkua laudalla?” Terminaattori vastaa hieman hämillään ”En” Suora vastaus on aina kuin suudelma suulle” Uka jatkaa ”No jos sitten pelattaisiin” Tarvitsemme ensin puupölkin”. Tarja vetää puupallin eturivissä istuneen liikuntarajoitteisen katsojan alta. Hän kaatuu selälleen kuin Neiti Nerviö Miihkalin koulun luokkakuvauksessa. Sitten hän nouseekin pystyyn ja kävelee. Uka huutaa ”Ihme on tapahtunut” Katsoja alkaa juosta. Tosin ei Ukaa pakoon vaan lipunmyyjää. Uka sanoo Terminaattori Tarjalle, että seuraavaksi tarvitsemme nelimetrisen laudan. Tarja ottaa sen Mikaelin erityiskoulun lapsien alta koska he ovat rippikoulussa ja joutuvat väkisin katsomaan Missiokahvilan myyjän evankeliointia. Pari heistä tosin ei putoa peffalleen. He tuntevat Johannes Kostajan toimintatavat Loput kyllä kaatuvat, koska ovat Missiokahvilassa vuoden verran häiriköineet ilmaisen voileivän ja mehun toivossa. Saaneet porttikiellon ja sitten osoittaneet mieltä viskaamalla kahvilan ovesta kaikkea kymmensenttisistä lumipalloihin. Laudan sivussa istunut koulun johtaja lasten painon hävitessä lentää korkealle ilmaan lentäen  suoraan 500 metrin päähän Svarte Rudolfiin oluelle. Hän on muutenkin ollut loman tarpeessa. Näin luokanopettajat pitävät yhtä, vaikka nousikin poru missiokahvilassa lapsille jaetuista levyistä. Niistä kuulemma koulun muslimilapset saavat Jeesustartunnan ja joutuvat joka aamu katsomaan kun  siniristilippu nostetaan salkoon Kapteeni Koukun soidessa taustalla. Se siniristilippu tosin loukkaa vapaa-ajattelijoita ja muslimeja yleensäkin. Suomenlipun sijaan on siksi suositeltu Yksisarvislippua. Se teema kun on nyt niin muodissa. Aikaansa pitää seurata. Eli nyt on lauta sekä pyöreä pölli. Vielä tarvitaan kymmenen puutikkua. Yleisö tulee apuun – He kovertavat istumapenkkien reunoista JP-Peltosella isoja lastuja ja heittävät näyttämölle. Samalla Uka laittaa tikut nopeasti kyhätyn kiikkulaudan maasssa olevalle reunalle ja sanoo Tarjalle ”Kato tuolla katsomossa Paavo Arhinmäki heiluttaa sateenkaarilippua” – Tarja kääntää hetkeksi päänsä ja toteaa ”Niinpä onkin” Sitten Uka huutaa BANZAIII ja hyppää kahden metrin korkeuteen sekä laudan ilmassa olevalle päälle. Tikut lentävät ilmaan. Kuluu akateeminen vartti ja Tarja kysyy ”Entä mitä nyt” Uka sanoo ”Odotellaan” Sitten taivaalta alkaa sataakin tikkuja maahan. Terminaattori – Tarja laskee niitä innoissaan ja toteaa, että yksi tikku puuttuu. Totta, toteaa Uka ja samalla kysyy ”Mikäs se Tarjan sukunimi olikaan? Tarja vastaa että  ekkö sie minua tunne? No tietysti Hal…KO. Se tippuu Terminaattorin päähän ja tulee kuhmu. Maailman isoin.Sitten Ammattikoulun hoitajaharjottelijat tulevat paikalle viemään Terminaattori-Tarjan joukkosidontapaikalle. Katsomosta Daniel Craig lähtee huolestuneena katsomaan onko Tarjalla kaikki ok. Siinä sivussa Uka kysyy Craigilta ”Olekkos saanut Varitiovuorenmäen konsulaatista jo Sami Sundströmin akustiset ystävänpäiväbiisit? Se ratsuväen palumarssi ja Hurraa nyt komppania kotiamme kohti kielillä laulettuna. Craig vastaa. ”No tietjysti. sjinä toit shen mjeil ystävänphäivänä” Sitten Uka tietää varmasti tietää että kyseessä EI ole 007 Bondin näyttelijä.

Paljastui siis Vladimir Putiniksi. Hän ottaa haltuunsa Lada Nivan, nostaa Tarjan takaluukkuun mutta vaikeasti, koska se päässä oleva kuhmu on NIIN iso ettei mahdu luukku kiinni. Sitten Putin ja Terminator – Tarja vääntävät hanan pohjaan sekä häipyvät paikalta renkaat sutien. Uka huutaa perään ”Hoitelen teidät myöhemmin!!” (I kick you ass later)

Nyt kuitenkin  nyt Samppalinnan kesäteatterissa katsomossa ollut  Irja Askola marssittaa kiitospaidassaan esille sateenkaaripiispajoukon. Varustettuna mellakkakypäriin, pamppuihin muovikilpeen ja kaikilla on lisäksi käsiraudat nahkahoust ja ruoska.  Onneksi kuitenkin yleisön joukossa on eräs myös eräs Nilda Piispa. Hän on niin symppis ja pyytää armoa Ukalle koska Naakka oli tarjonnut hänelle illallisen enkeliravintolassa kapakkapianisti aikoinaan. Nilda hommaa paikalle 57 000 filippiiniläistä avioliiton etsijää ja kaikki Turun sinkkumiehet ja maajussit saavat morsiamen. Tosin ei Turun keisari. Hän joutuu juomaan teetä loppuikänsä Missiokahvilassa Nyt taustalla vihervasukkilauma syyttää Ukaa kaupungin liito-oravakannan tuhoamisesta sekä huomauttaa ,että ampiaisallerigikkonakin sitä  Ukan talon vahti Pörriksi naamioitunutta ampiaista (Mission impossible naamarilla)  ei olisi saanut suihkuttaa puolella purkkia Raidilla alas vaan viedä lasissa ulos. Sitten he nostavat syytteen hätävarjelun liiottelusta ja vihapuheesta. Seuraa kuolemantuomio. Uka antautuu hieman hihitellen itekseen ja tietää nyt että Kersantti Karoliina tuotaisiin myös paikalle. Sieltä sitä kersanttia tuotiinkin jo wookien seurassa ja seuraa kuljetus Jokke jokijunalla Samppalinnan maauimalaan . Eli Jabba Hutt oli se gangsteri, joka johti Turun alamaailmaa. Lisäksi Uka pistää merkille, että Jabba Hutt on käynyt Raxissa ahkerasti Selviää siis myös paikka, missä Turun alamaailma on kokoontunut. Uka viedään Samppalinnan uima-altaan pompputelineen reunalle. Yleisönä on Turun jazztanssikoulu sekä Thainyrkkeilyseura. Tietysti myös shotokai.karaten harrastajat. Johtajanaan Ruohonen. Hän lähinnä seuraa saisiko Uka seuraavista tempauksistaan sinisen vyön.  Uka Naakka siis nyt seisoo pompputelineen reunalla  ja myös Kersantti Karoliina tuodaan paikalle. Uka huutaa Jabballe ”This is Your last chance. Free us, or swim. Jabba nauraa ylimieilisesti ja antaan käskyn työntää Uka altaaseen valkohaiden syötäväksi. Ne hait on kalastettu  Aurajoesta. -Geenimanipuloituja ahvenia.

Kersantti Karoliina katsoo jännittyneenä  humanistiliberalivasemmistoanarkistien ilonpitoa ja miettii, älkää lipaisko dragqueenin kieltä tai muitakaan Quiineja vielä ainakaan  AIDSIN siitä saa.  Jabba hörähtää …hokien ”Uskovainen, uskovainen” Sitten Jabba yhtäkkiä huutaa ”Riisukaa Ukan kiitos pappa T-paita päältään niin kaikki näkevät hänen vatsamakkaransa  Uka huutaa NOUUUUUUUUUUU ja   Uka hyppää kääntäen ilmassa itsensä, tarttuen käsillään telineen päähän ja voltilla hyppää takaisin altaan reunalle. Samaan aikaan aurinkoa ottanut Fontanan R2D2 (työharjoittelussa) nakkaa sisuksistaan  ilmaan Raamatun. Sen 38-käännöksen Uka nappaa sen kouriinsa. Avaa Psalmien kirjan ja lukee psalmi 18:35 ”Herra opettaa käteni sotimaan, käsivarteni vaskijousta jännittämään” Sitten Uka  lyö raamatullaan päähän  Jabbaa ja hänen islaminuskoista henkivartiaa, Jooseppi Pennasta – Jabban tolkku menee sekaisin ja tarttuu Ukan rinnuksiin mutta Naakka riuhtaisee kädet irti, työntää nopeasti Jabban kauemmaksi ja pistää maegeripotkun perään. Jabba putoaa kirkuen uima-altaaseen ja vesikävelyä harjoitelleet valkohait (uskossa) lausuvat rukouksen ”Siunaa Jeesus ruokamme” Jabba katoaa syvyyksiin-.Sitten se muslimi-Pennanen kaivaa kupeistaan pistoolin, sellaisen jota käytettiin Crown kuvauksissa, mutta nyt kersantti Karoliina puuttuu peliin – Hän heittää uimapyyhkeen Pennasen Joosepin silmille sokaisten hänet ja viimeistelee hänet kärrynpyöröpotkulla . Pennanekin tippuu altaaseen, Uka nappaa Karoliinan kainaloonsa ja liaanilla laskeutuu Maauimalan pyöräparkissa olevan Mustan PV Solifer Suzukin puikkoihin ja ajaa takaisin Samppalinnan kesäteatteriin. Karoliina luukuttaa samalla bluetooth-kaiuttimesta Guns’s rosesin You could be mine ..korjaan. Petrus Ahosen Psalmi 103 -biisiä. Samppalinnaan palattua Haaremin vartija kysyy ”Millä asialla” ”Omalla vastaa Uka. Vartija kysyy sotilasarvoa. Ja Uka vastaa ”Vapautettu palveluksesta rauhan aikana.” Vartija nyökkää ja sanoo tervetuloa. Hakekaa aivan kaikki, ketä haluatte, mutta elä hyvä mies koko paikkaa pistä päreiksi . Uka hymähtää että mieli kyllä tekisi. Ja  sitten pyytää kaikkia niitä katsojia jotka haluavat Samin levyn nostamaan kätensä. Yksi käsi nousee. Kukas se sielä käden nosti ilmaan? ”Äyräpään Ärjy”- Hienoa, nyt Taneli Mäkelä saa levyn. Voi levittää sitä musaa näyttelijöiden keskuuteen.

 

Seuraavaksi esirippu laskeutuu ja screenille ilmestyy Mies ja alaston Ase alkutappelu, jossa Frank Drebin lyö teekannun Ajatollah Khomeinin sormille, myös Gorbatsovin otsaläikän Drebin pyyhkäisee pois – Uka samalla ottaa erääj  romaninaisen hameenhelmoista  mooottorisahansa. Teräketjun terottaa, vaihtaa öljyt ja lisää bensaa. Mutta ei edes käynnistä sitä vaan sahaa näyttämön tukitolpat poikki vihellellen PMMP biisiä ”Jeesus Ei tule. Oletko valmis?” Sitten  bensalla ja vasemmistoliiton tulitikuilla (Jotka sai Pridekulkueen jatkoilta )Uka tuikkaa tuleen koko esiintymislavan. Sitten kumartaa Samppiksen yleisölle ja kertoo ensin  että hänet tavoittaa numerosta”02-314 5449.  Yleisösta kolme tyyppiä puhkeaa raikuviin aplodeihin. He tosin ovat ne mormonitytöt, jotka käyvät torstaiaamuisin Lausteella opettamassa rakastavasta paimenestä. Loput ovat aika hiljaa. Koska näytelmä alkaa olla lopussa. Sitten muutama taputtaa, vähitellen muu yleisö yhtyy siihen. He itse asiassa innostuvat tästä esityksestä ja huutavat ”Uudestaan Uudestaan Uudestaan” – Uka kumartaa ja häipyy pois näyttämöltä . Sitten hän tulee takaisin, menee Brutopian sulttaanin haaremin vartijan luokse ja Vartija kysyy ”Millä asialla?” Omalla, vastaa uka. Vartija kysyy sotilasarvoa ja Uka vastaa: Mitä silä on väliä kunhan hoidan hommani. Vartija kysyy ”Ja naisen nimi oli? ”Kersantti Karoliina” vastaa Uka.” Tervetuloa. Hakekaa typynne. Mutta älkää koko linnoitusta pistäkö sileäksi.” –”Pistän sen Koreaksi”, vastaa Uka ja menee sisään. Vastaan tulee ensin romani, joka on milloin milläkin verukkeella vienyt kaikki rahat duunarilta, joka työskenteli aikanaan norjalaisella öljynporauslautalla, myöhemmin Suomeen muuttanut….Uka päättää hieman improvisoida uutta kohtausta: Uka Naakka Samppalinnassa katseli 57 pahiksen piirittävän häntä. Yksi tosin oli HYVIN kaunis. Uka mietti katsellessaan noita 56:tta  ääneen ”Pitäiskö Simson vaihteen päälle ja kaivoi nahkatakin vuorestaan aasinleukaluun. Yleisöstä joku huusi ”Armahda meitä” Joku pilkallisesti mutta joku taas kauhuissaan.- Niinpä Uka pisti leukaluun takaisin taskuun ja kysyi yleisöltä, noista 55:sta pitäisikö edes Kill Bill vaihde pistää menemään. Joku huusi juuuuuuuuuuuuu!!! Mutta Uka tunsi sen kunniattoman paskiaisen eikä olkaansa kohauttanut vaan iski tälle silmää. Uka mietti hetken ja päätti kerrankin että voi käyttää stunttia itsetunnon kolhiintumatta. Uka siis tarttui  FN ysimillisen pistooliinsa, otti irti lippaan ja laski maahan. Samalla pitkämiekkansa hän luovutti pois. Miekka ei ollut terässä ja hyvin hyvin vääntynyt, koska oli isänpäivänä 2017 karsinut sillä kaatuneiden puiden runkoja Lausteen kallioilla.

Sitten Uka vihki koko paikan Paavo Nurmen stadionia myöden tuhon omaksi ja sen jälkeen antaa Samppiksen vahtimestarilla 50 euron setelin ja toteaa ”Sorry about the mess”

 

Uka  laittaa takaisin Aku Ankan henkkarit rintataskuunsa ja viskaa loput tupakoistaan torilla istuneelle Jarmolle, joka on kaatamassa taas kerran käsidesiä Ärrältä ostettuun kivennäisvesipulloon. Jarmo kiittää omalla tavallaan ja ojentaa Akulle Wikken lehtihyllyltä varastmansa iltasanomat. ”Lööpissä lukee” Hullu uskovainen aiheuttaa Turulle harmaita hiuksia” Tarina jatkuu , että Aku Ankan agenttinimeä käyttänyt ampiaisen asunnossaan surmannut lähetti vei Lausteen ala-asteelle Elina Eläimen seikkailut videon, jossa on kuva Suomesta Petsamo tallella. Tämä on selvää neuvostovastaisuutta. Ulkoministeri selvittää asiaa. Sami  ihmettelee, miten se jo tämän päivän lööpissä on? Juurihan minä tulin tuolta teatterista. Anyway, mitä sitä pohtimaan.   Karoliinan Sundström lähettää taksilla Runosmäkeen Karoliinakin löysi siis kotiin ja vapautti miehensä lapsenpiian töistä,  mutta ei ollut oikeasti Ukan lempitietty. Se oli vain harjottelua sitä kerran elämässä käytävää oikeaa kaksintaistelua varten jossa hopeasijoja ei jaeta.  ”Se  tulee kun tulee.” Näin totesi myös Mediapinnan toimitusjohtaja  Vesikko tiedustellesani Elämän juoksuhaudoissa-runokirjani ilmestymistä.

 

 

Yleisö lähtee teatterista keskustellen näytelmän visuaalisuudesta pohtien käsikirjottajan lääkityksen korjaamista sekä joku pirauttaa lääkäri Ritva Latva-Raskulle. Ritva toteaa, että Sami on lääkkeensä ottanut ja sulkee luurin. Siinä välissä yleisön valuessa  kauppatorille TAAS joku radikalisoitunut tempaa veitsen esiin jehovantodistajien ständien vieressä ja on juuri huutamassa ALLAHU A….kun tulee suuri albatrossi, joka lepäämättä liitää. , Tämä merimiesten pyhä lintu  sieppaa liuhuparran räpylöhinsä ja häippäsee – Yksin  Herra tietää, minne.  Saipa Ruisrokin bussijonossa jotain mietittävää, että Turussa kuuluu käyttäytyä eikä festarit ole peruste että voisi tehdä ihan mitä vaan alkae pissimisestä Kauppahallin seinään.

 

 

 

 

Jooseppi Pennanen

 

Olipa kerran mies valkoisella Mersulla (Ei ratsulla) joka Lausteen K-raudan edessä kiilasi vanhempieni auton tien sivuun äitini ollessa ratissa. Mies vielä näytti autosta keskaria Hippoksen tielle asti. Otin rekkarin muistiin ja soitettiin rekisterikeskukseen. Otin selville auton omistajan. Joku arabiankielen opettaja. Menin sitten kiukkukaljalle Gringoon ja pienessä tuiskeessa soitin sille hemmolle ja kysyin, mitä tällainen touhu oikein on? Tyyppi selitti, että” hän ei ollut ratissa vaan joku kaverinsa, joka oli matkalla lentokentälle ja kova kiire..” Lisäksi tämä mies kehotti olemaan laittamatta mailia jatkossa kun joskus evankelioin. Siitä kumpusi pikku tarina Jooseppi Pennasesta. –Juuri tuosta näytelmähahmosta jonka kersantti Karoliina kärrynpyöräpotkulla hurautti Samppalinnan uima-altaaseen hainruoaksi Tosin parin muuttujan takia Jooseppi päätyi valkohain maalle oksentamana Niiniveen saarnaamaan parannusta. Kaupunki pelastuikin ja Jooseppi istui risiinipuun alla murehtien, että nyt hän oli menettänyt kasvonsa.  Jooseppi hieman ärtyi, että hänet mainitaan melkein nimeltä Sami Juhani Sundströmin kirjassa  Ei mitään henkilösuojaa. Voihan Allahin perskarva sentään. Jooseppi päätti kostaa. Hän meni lähimpään moskeijaan. Se sijaitsi Varissuon tornissa. Siellä imaami neuvoi ”Mene Utsjoen Teboilille pelaamaan pajatsoa sekä rukoile Mekkaan päin seuraava rukous: Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin Taivaissa.” Pennanen teki työtä käskettyä. Olihan sana tullut profeetan suusta.

 

Pennanen ajoi valkoisella Mersullaan Utsjoen Teboilille ja  pelatessa pajatsoa pisti panokseksi 20 senttiä mutta voittoa ei tippunut. Jooseppi kolisteli pelikonetta raivoissaan, mutta pajatsosta ilmaan piirtyi hologrammi joka näytti hänelle keskaria. Rahatkin lopussa. Niinpä hän ryösti paikallisen Vastaanottokeskuksen rahakassan. Mersun hyytyessä bensattomaksi Pennanen pakotti jonkun paikallsen hinaamaan autonsa Turkuun. Muutaman viikon kuukauden päästä hän oli vihaisena Lausteen parkkipaikalla. Jooseppi  löi Raadinkatu 4:n  ovilasin sisälle palokirveellä  ja nousi portaat ylös, sekä  painoi raivoissaan ovikelloani. Ovessa oli lappu, että ei jehovia, kulkukauppiaita, rosvoja eikä mafioosoja saatika muslimeita. Pennanen soitti sitten poliisille ja teki rikosilmoituksen rasismista. Poliisi kysyi, millaisesta rikoksesta on kyse? Vihapuheesta, vastasi Jooseppi. Kuka on kyseessä kysyi poliisi. ”Joku Sundström” – ”Poliisi näpytteli hetken tietokonetta ja vastasi. Ai SE Sami….Hän on hieman omalaatuinen mutta kirjaamme rikoksen muistiin ei kiireellisenä tapauksena.

Se ei riittänyt Pennaselle Hän jatkoi oven takomista ja menin ovisilmästä tarkistamaan että kyseessä todella oli hän – Tokaisin sisältä että  avaisin oven, jos Pennanen (kun arabianopettaja on)  lausuu sata kertaa

”Appilan pappilana apupapin papupata pankolla porisee” Joosepin naaman väri vaihtui murheesta mustaksi. Hän päätti kuitenkin suostua koska halusi leikitellä kanssani . Bennan alkoi: Appplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporo

Appipappa, appittpipaputapa torlla tavataan Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappop

Puppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapu,Appplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporo (Minä siinä vaiheessa lähetin Dronen kuvaamaan tätä kaikkea, mutta Pennanen ei huomannut asiaa)

Appipappa, appittpipaputapa Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappop

Puppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa tAppppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa  Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….PEPPUappispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa torlla tavataan Appppulapippu. AppipappupupapuPUPPU, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor.EPPU.Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa  HUPPU Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapu…kului kaksi viikkoa ja hommasta ei tullut edelleenkään mitään. Sitten Jooseppi näki naapurin menevän ovestaan  ja palokirveellä  uhaten hän pakotti naapurin lausumaan nuo sanat. Naapuri ei tarkkaan tiennyt mitä piti sanoa ja Jooseppi  toisti litanian hänelle. Naapuri puhui oven läpi. ”ppispappipaporo

Appipappa, appittpipaputapa Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappop

Puppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa tAppppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa  Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa torlla tavataan Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, uppAUppipiapuAppplputpanpor..Allahu akbar….appispappipaporoAppipappa, appittpipaputapa  Appppulapippu. Appipappupupapu, prosappopPuppuappueppu,apankgooipapipeppu, Sitten naapuri soitti poliisit ja he hakivat Pennasen kolmeksi kuukaudeksi kutoselle osastohoitoon.

 

 

 

Minä olin siinä välissä ehtinyt lukea koko kirjahyllyni teokset läpi Kollaa kestää-kirjaa myöden.  Kävin kaupassa ja asioilla vaatehuoneen hissin kautta laskeutumalla tunnelbaanaan.  Aina kun piti hoitaa asioita silloin kun joku vihainen ryskyttää ovea. .. Sitten Pennanen tuli takaisin ovelleni (avaten alaoven telamiinalla kun joku tosi iso sotanorsu meni siitä päältä) Pennanen takoi siis taas oveani.  Huusin oven läpi Täällä Sami Tenavatuvasta, kuka siellä?  ” Allahu akbar.”..oli vastaus. Minä sitten tokaisin, Etkö lukenut, että lapussa on ”Ei terroristeja. Joosepin naaman väri  vaihtui siniseksi. Minä katsoin ovisilmästä ja huusin, täällä ei suvaita myöskään smurffeja. Tässä vaiheessa Pennasella keitti niin paljon, että hän tiirikoi oven singolla. Mutta ei auttanut. Hän ei löytänyt laukaisunappulaa. Minä soitin poliisille, että ovellani on joku sinkomies. Poliisi kysyi ”Onko se arabi?” ”Ei vaan luostarivuoren nunna.

Poliisi sanoi, että meillä on kaikki nunnia jahtaavat possumunkit nyt Säkylän sotkussa, mutta etkös sinä ole sotilaspoliisi? Vastasin myöntävästi. Poliisipäivystäjä siihen, että saat luvan hoitaa homman itse. Mutta ole hellävarainen.”Trust me sanoin ja suljin luurin”

 

——————————————————————————

Jooseppi Pennasen puhelin soi, kesken hänen ovenhakkaamisensa ja vastaa luuriin ”

Pennanen” ”Ääni toisessa päässä on möreä ja sanoo ”Pennosia sataa kohta taivaasta, joten ota sateenvarjo mukaan ja käy Varissuon tornin moskeijassa. Saat sieltä lisäohjeita. Jooseppi kysyy, kuka siellä oikein ja vastaus että ”Imaami tietenkin – Eihän kukaan muu uskaltaisi soittaa sinulle kesken työpäivän. Pennanen selittää että tuolla sisällä vääräuskoisella saattaa olla koira mukanaan, kun sieltä kuuluu haukuntaa. Paas käskien se koira puhelimeen. Jooseppi soittaa Samin ovikelloa ja Sami kysyy ovisilmään katsottuaan ”Mitä asiaa?” Minun käskettiin pyytää sinun koirasi puhelimeen. Sami avaa oven ja nakkaa luurin Joosepin kädestä – Samalla Sundström tuijottaa ”Tapan sinut” ilmeellä Jooseppia ja hän putoaa rappukäytävän portaat alas kolme kerrosta. Sami ottaa nopiaan Joosepin luurista koko hänen kaveripiirinsä numerot ja sim-kortin. Sitten ikkunasta katsoo kun Jooseppi menee Mersulleen kiertäen vesilammikon ja Sundström miettii että Pennanen ei murehdi tätä eroa. Sami huutaa parvekkeelta joumän. Saat varaluurin ja heittää alas vanhan lankapuhelimen. Pennanen kiukkua kihiste potkii ja hyppii sen päällä vartin verran. Sitten heittää sen takaisin Samin parvekkeelle, pleksit kun on auki. Sami tekee ilmoituksen poliisille ilkivallasta. Poliisi kysyy, mitä sinulta on viety? Arvokas museoesine, jonka sisällä oli lehtipihvi. Miten niin ”oli” – Nyt se on mun paistinpannussa. Poliisi miettii, että selvä pyy. Samilla on taatusti teerenpeliä jonkun naisen kanssa koska niin hyvällä tuulella. Sami vielä menee parvekkeelle ja huutaa Joosepille, ”Voisitko tyhjentää varastohäkkini samalla, kun siellä olet?” Pennonen vastaa kieltävästi ja marssii Mersulleen. Joku ruoja on puhkonut sekä tyhjentänyt kaikki renkaat. Sitten Jooseppi joutuu kävelemään itse sinne Varissuon torniin. Siellä imaami jo odottelee. Tuo huppupäinen mies sanoo ”Minä olen Hern metsänjumala ja sinä tuulen tuivertama lehti” Joosepiksi ne yleensä minua kutsuu. No ei se mitään sanoo Hern. Luepa nyt hieman käsikirjaa linnunradan liftareille niin minä sillä aikaa pistän asioita kuntoon. Pennanen sanoo, ettei oikein ole lukutuulella. Mutta naisen nähdessään kyllä on valmis sukeltamaan vaikka polvien välistä. Miehen nähdessään Pennanen ajattelee, että toikin huumorintajuton vääräuskoinen sikapunaniskasuomalainen joutuu Allahin käsittelyyn kunhan saadaan suunnitelmat Turun valloittamiseksi valmiiksi. Apuna Rauhanmiehet, viheranarkistivasukit sekä lainsäätäjät eduskunnassa. Mutta yhtäkkiä Jooseppi katsoo ikkunasta pihalle ja näkee suuren albatrossin kantavan jotain ilmassa räpylöissään. Joku liuhuparta tippuu ilmassa maata kohti ja ohittaessaan hämmästyneen Joosepin se terroristi huutaa ”Come with me if You wan to live” – Parempi totella saman tien miettii Jooseppi ja hyppää tornista alas. Ainakin parempi vaihtoehto kuin koettaa tunkeutua Salmivirran asuntoon. Mutta miten sattuikin, Pennanen ja terroristi eivät putoa maahan vaan avoinna olevaan sadevesikaivoon. Kohta he ovat yltä päältä mudassa liejussa ja ruskeassa tunnistamttomassa eritteestä, joka ei tule yleensä suusta ulos.

Lukuunottamatta sateenkaari-ihmisiä. Mutta huolet vaihtuu heti. Siellä tulee vastaan iso krokotiili kello vatsassaan. Kaappikello. Joten krokoki on TODELLA iso, Tätä viemäriä siis käyttävät ainoastaan mutanttininjakilpikonnat sekä paenneet Saramäen vangit sekä Hamas toisinaan.

 

 

Pennanen ja terroristi ui krokotiilia pakoon niin kiihkeästi että minuutissa heillekin kasvaa räpylät. Voi tuota evoluution neroutta  – Sitten tulee putkien risteys. Terroristi valitsin putken jossa luki ”Sweden 500 ”– Pennanen taas reitin jossa luki ”Salmivirta 2” – Oli niin väsynyt, että ei enää jaksanut kuin antautua spollin armon varaan. He kun eivät saa lakien mukaan käyttää minkäänlaista voimaa, ilman että joku komissio tutkisi sitä puoli vuotta nostaen samalla hervotonta palkkaa. Tuntemattoman terroristin ja Joosepin

perässä ollut krokotiili lopetti jahtaamisen, pisti räpylänsä ristiin ja huusi taivasta kohti ”Herra armahda tota onnetonta hullua joka Laustetta kohti ui” – Sitten kroko ui takaisin jäätelökioskin myyjäksi ankkapuistoon. (Suomessa saa painaa töitä ihan niska limassa. )Terroristi siis tuli aikansa uituaan pois putkesta jossain Ruissalon kansallispuiston kohdalla. Hän nosti päänsä vessanpöntöstä ja tsekkasi missä oli. Ahaa, tää on se huvilarakennus Festaripaikan vieressä. Samalla eräs tarjoilija tuli veskiä kohden ja näkin terroristin pään sekä kysyi, onko ranneke hukassa? Terroristi vastasi hämillään ”joo” – Etsi rauhassa sanoi tarjoilija ja lähti takaisin muihin töihin. Terroritekijä nyt ryömi pöntöstä ja hiipi vaatteet litisevänä ulos ovesta. Mutta mitä näkikään. 20 000 eri ikäistä ihmistä huutaa riekkuu ja rällää aivan pöljänä. Samalla paikalle tulee järjestysmies ja kysyy terroristilta, oletko sinä se Saara Aalto ??? – öööö…Olen,…no niin lavalle sitten – Yleisö odottaa. Niinpä siitä terroristista tuli Saara Aallon lämmittelijä. Aalto itse hieman myöhästyi omalta keikaltaan mutta sen jälkeen ei enää KOSKAAN.

 

Taikaviitan pajalla

Mutta Pennanen valitsi siis Lausteen ja sen pahamaineisen Julman Salmivirran, Hetken kauhomisen jälkeen Pennanen nousi ylös putkea ja hänen päänsä tuli esiin kaljahanasta. Taipuisa kun se kallo olikin. Miltei kuin ilmapallo, jossa lukee ”Minusta tulee isona humanisti” Pennanen kysyy” Onko Tämä Salmivirta?” Ei vaan Lausteen Kirjuri, sanoo Vili ja kysyy, millaisena Jooseppi haluaa tulla juoduksi? Sekoitettunako ja  ravistettuna ilman jäitä? ”Anna olla,” jatkan matkaa. Pennanen huudahtaa vaikka mieli hieman tekisi olutta edes hetken rauhan takia. Vili sitten totesi Joosepille, että ensi kerralla pidä huolta että valitset joko viiden viikon putken tai pistä korkki kiinni. Jooseppi kiitti vinkistä miettien viiden viikon putkea tosissaan. Se voisi johtaa Islantiin. Siellä on kuulemma tulivuoria, islanninponeja ja joku jäärakennus jota johti hullu uneton Seattlessa. Pennanen  jatkoi matkaa. Seuraava putki pudottikin Joosepin hullunkurista vauhtia jonnekin aikaväylien ulottuvuuteen ja hän kurkisti esiin nuotion keskeltä kuitenkaan itse palamatta. Eipä tässä grillimakkaraksi päädytä, vaikka Jussi Vatanen istuu vieressä ja  käyttää sodan aikaista varsikäsikranaattia marakassina   jossain napapiirin tuolla puolen ja ennen räjähdystä.

Pennanen putoaa taas ja ulottuvuudet sekaantuu. Seuraavana hän mäjähtää luukun eteen jossa lukee ”Tervetuloa. Paina punaista nappia” Jooseppi tekee näin. Tv-ruutu tulee esiin ja jokin mustavalkoinen hämärä naama puhuu ”Mikä on asianne?” ”Tulin katsomaan Salmivirtaa. Mikä se nimi on ruotsiksi?” Synstöm”. Samalla käsipaino MAAILMAN SUURIN iskee Jooseppi Pennasta kasseihin. Ja ääni kertoo ”Korjatkaa ääntämystänne” Pennanen kerää itsensä ja miettii miten päästä sisälle tuonne linnoitukseen? Mustavalkoinen hahmo telkkuruudussa sanoo ”Onko teillä passi mukana?” ”On” sanoo Pennanen ja näyttää jonkun varastamansa passin. Siinä lukee ”Yousef Bennan” eikä Jooseppi Pennanen. SELITTÄKÄÄ!!! Voi allahin parta sentään se on vähän pitkä juttu. Minulla on kyllä aikaa, sanoo ääni. Voisitteko vain päästää minut luukusta sisään? Onko teillä aseita mukananne. Ne jäivät krokotiilin kitaan. Hyvä on. Luukku aukeaa ja Jooseppi löytää itsensä hissistä. Siinä on vain kaksi nappia. Toisessa lukee Uusi Seelanti ja toisessa Taikaviitan vaatehuone. Pennanen ottaa varman päälle ja painaa nappia Taikaviitan vaatehuone. Hissi (maailman nopein) vie ensin Linnanmäen ukko-radan sekä Cernin hiukkaskiihdyttimen  läpi ja Jooseppi tupsahtaa vaatehuoneen lattian luukun läpi. Sellainen jousi kuitenkin alla että lyö päänsä kattoon ja samalla tulee painaneeksi virtakytkintä.  Valot syttyvät tähän häpeäkoppiin Ja sitten Pennanen rojahtaa takaisin alas istumaan pehmeiden vaatteiden päälle Samalla Ylähyllyltä tippuu pahvilaatikollinen pipoja hanskoja, kaulaliinoja , vielä 8 mappia lääkäreiden analyysejä, laskuja  pakinoita, pari englantilaista pommikonelentäjää, yksi lätkämaila, tietokonetorni, erittäin vanha sellainen , mustesuihkutulostin ja Lauri Törni / Vaarallinen tehtävä-kirja. Muuta en ihan tähän hätään keksi kun pakinan pitäisi olla valmis illalla.

Jooseppi  huomaa, että ei tullut kuhmuja kiitos Allahin mutta jotain on hänen päässään– Hän haraa päätään ja siellä oli  vintiöpipo. Laventelipussin kanssa.  Onko tämä nyt hauskaa???? Lisäksi vaatehuoneesta löytyy makuupussi ja valmiusreppu. Pennanen avaa sen vauhdilla mutta siellä oli vain vesipullo, uimahousut, Axe-purkki, Aku Ankkapyyhe ja vessapaperia sekä käsidesiä. Ja kaiken kruunasi Sami Sundstömin opintokirja 46385 Yliopistotutkimus ”Tähtien sota teeman käyttö luovassa kirjoittamisessa ala-asteen 6 luokalla. Aiheena avaruusseikkailut – Se oli aika kuivan oloista tekstiä ja Jooseppi heittää mapit sivuun. Siellä oli vielä joku runokirja, Elämän juoksuhaudoissa  sekä Lauri Törni / Vaarallinen tehtävä  ”Tää mies ei ainakaan rintamalle ole lähdössä”,miettii Pennanen. Jooseppi  koputtaa vaatehuoneen oveen. Mitään ei tapahdu. Koputtaa kovempaa. Ovi pysyy kiinni. Jooseppi päättää ottaa löytämänsä Kohon lätkämailan keppihevoseksi ja ratsastaa hirveää vauhtia ovea kohti ja samalla ovi aukeekin yhtäkkiä ja Pennanen jatkaa matkaa eteisen ohi suoraan olohuoneeseen – Tosin lasioven läpi. Hän havahtuu lasinsirpaleiden keskellä ja koettelee paikkojaan. EI haavan haavaa. Kaikki kunnossa. Hologrammi olkkarin discolampusta lmestyy ilmaan ja huppupäinen mustavalkoinen hahmo sanoo ”Siivouskaapissa on harja ja kihveli. Keräisitkö lasinsirpaleet? Jooseppi miettii, että ei nyt ihan jaksa. Ääni kysyy: Oletko ihan varma?? Jooseppi Pennanen miettii hetken ja kasaa sirpaleet pahvilaatikkoon. Sekä heittää sen parvekkeelta alas. Ei tosin katso mitä alla on. Seuraavaksi Pennanen tuijottaa seinän tauluja. Joku vaalee pieni tyttö, hevosten sotaankuulutus ja joku vanha hemmo jolla on tautiisesti killukkeita rinnassa ja nauhaa hihassa. Lieneekö se joku Sibelius? Ei se voi olla Sibelius. Hemmo nimittäin katsoo siihen tyyliin taulussa, että ”KGB vedä naru kaulaasi ja hyppää kaivoon.” –  Jooseppi on kuin hypnotisoitu, mutta irrottaa katseensa ja vastakkaisella seinällä on täytetty haukka. Ääni seinäruudussa kertoo, että sen nimi on Ladyhawke. Ai siis mikä? Legenda haukasta by Rutger Hauer & Michelle Pfeiffer. Aivan outo. Mustavalkoinen hahmo kertoo nopeasti leffan juonen ja samalla keittiössä alkaa porina. Kahvinkeitin on kiinnitetty ajastimeen joka juuri oikeaan aikaan alkaa valuttaa mustaa lientä läpi suodattimen. Mistä tämä kohteliaisuus, kysyy Pennanen. Sitten seinällä oleva Ladyhawke avaa nokkansa ja sanoo ”Sami nääs pitää aina avoimien ovien päivää ja kuka tahansa saa yöpyä ja majoittua täällä, kunhan ensin maalaa asunnon seinät postiluukun kautta.siivoaa jälkensä ja pitää paikat siistinä. Ennen ovessa luki Murtovarkaille Kahvia termarissa, mutta jotkut kutsumattoman vieraat jätti heippalappuun, että ”kahvi ei ollut lämmintä” – Ok. Aika kiltti ja huomaavainen se Sami loppujen lopuksi …kröhäm ääni jatkaa: Tänne ei saa tuoda heiloja. Täällä ei saa olla humalassa tai huumausaineiden vaikutuksen alainen. Vaan todella tärkeällä asialla täältä voi hakea sitä sun tätä. Miksi näin? Koska Sami on valtiolla töissä. Ja hän vaan rakastaa sorrettua työläistä sekä avaa ovensa muukalaiselle. Niille kaikile vai? Ennen kyllä. Mitä sitten tapahtui. Sami päätyi kunnallissairaalan johtajaksi mutta sai burn outin ja lomaa. Pennanen hieman liikuttuu, mutta jokin väärä vaihde menee taas päälle. Tiedostamaton ikävä muisto välähtää mielessä, mutta ei tiedä mikä.Mieli synkkenee taas ja partakarvat irtoavat itsestään. Siitä sanonta ”Ei parta pahoille kasvat, turpajouhet joutaville”- (Oliko toi Kalevalasta? Ei vaan Jadesoturista.)  Oletko katsellut tarpeeksi ympärillesi ??? No joo, ei täää kummonenkaan paikka vihree makkarikin ja sammalta joka paikassa. No hyvä sanoo ääni telkussa, voisitko lähteä pois asunnosta ja sulkea oven perässäsi. Kyllähän se sopii. Mutta ei kai tässä muuta kuin heippa moro.  Pennanen avaa oven, sulkee sen perässään. menee käytävään ja kävellee alas rappuja. Ei vieri tällä kertaa. Jooseppi  katselee hetken ja kiertää taloa ympäri. Mitä ihmettä. Hänen oma valkoinen Mersunsa on parkissa ja renkaat vaihettu ehjiin.  Autossa stereoista soi kaunis eeppinen biisi nimeltä ”Stallion” Ja näköjään kattoluukku auki.  Mitä allahin nimeen tämä oikein on??? Pennanen menee autolleen ja avaa oven taputtamalla Carmenin 3 osion flamengontanssin. Lisäksi auton ympäri pitää kiertää 7 kertaa ja puhaltaa sofariin. Jokaisella omat tapansa. Sitten ovi naksahtaa. Pennanen nousee Mersuunsa ja istuutuu mukavasti sekä keräilee sen jälkeen tunnin lasinsirpaleita ahteristaan. Mutta ne tuskanparahdukset ja muut äänet & hokemat ja kaikki se muu jätän kertomatta. Tämä satu on K-12 – Ensi hoitajien lähdettyä ja pylly kääreissä Jooseppi Pennanen miettii, että pitäisikö tässä lähteä kebabille vaiko hoidella se riita Salmivirran kanssa pois. Auta profeetta, kuljen pimeässä laaksossa. Yhtäkkiä valot syttyvät vastapäisessä Toyotassa. Kajareista alkaa tulla Kurpitsa päässä voi joskus kulkea vaikea silmänsä totuudelta sulkea älä siis pelkää tunnusta syntisi parannus tee ja Taivaaseen mee…. https://www.youtube.com/watch?v=uZyZosHg9uM Kurpitsahylkiö

 

 

 

 

Jooseppi piti kyllä siitä kuulemastaan melodiasta, mutta sanat eivät oikein kiehtoneet. Kuinka tuo vääräuskoinen sikapunaniska alkuperäisasukas KEHTAA soittaa Jeesusmusiikkia Leevin Työpaikan sonnin porsaan sekä apinan sijasta. Jooseppi kiristeli hampaitaan (mitä niistä oli jäljellä) ja painoi kaasua vaihteen ollessa vapaalla tarkistaakseen, että pakoputkessa ei olisi banaania tällä kertaa. Hyvin tuntui Valkoinen Mersu pelaavan. 70 vuotta sitten Mersut Suomessa oli erilaisia. Ne olivat maastonvärisiä ja niillä tiputettiin neukkujen nälkäisille työläisille leipää kuljettavia rahtikoneita -Joissa ei ollut pommiluukkua. Se oli tuuletusikkuna . Venäläisten mukaan.  Jooseppi kävi kovaa taistelua sisällään. Pitäisikö koettaa sopia välit ja tehdä jotain rakentavaa kuten lähteä Samin kanssa grillaamaan Lausteen kallioille. Sitten se sarvipää joka leijui vasemmalla olkapäällä toistaiseksi voitti. Pennanen ajatteli, että kuolema vääräuskoisille. Samalla taivaalta tippui parkkisakkolappu tuulilasiin. ”Mutta minuahan ei Suomen lait koske”, mietti Jooseppi ja tuulilasin pyyhkijällä tempasi lapun pois. Pennanen kaasutteli kumia ulvottaen Raadinkadulle ajaen yhden oravan päältä. Tosin se orava auton alla tiputti itsensä samanlaiseen maakuoppaan mikä oli Vuonna 85 leffan teatterissa Pyynikillä suojellut miestä, jonka päältä vanha Datsun ajoi. Orava ryntäsi tunnollisena kurrena noukkimaan sen Pennasen maahan jättämän ”parkkisakon” – Se tosin olikin 90 miljoonan lottovoitto, mutta mitä rahan on väliä loppujen lopuksi. Helpottaa se elämää mutta ei onnelliseksi tee.  Orava pisti lottovoiton taskuunsa ja lähti keräämään käpyjä. Sami kaasutteli tielle hiljaa kuin hiiri kissan tyttöystävän luona. Sami käänsi Corollan Joosepin Mersun eteen ja vilkutti oikealle. He kääntyivät oikealle peräkkäin Raadinkatu 5:n parkkipaikalle. 10 km/h .Sami ajeli hiljakseen parkkipaikalla ja vilkutti oikealle. Käännyttiin oikealle Jooseppi perässään Sitten vilkku vasemmalle ja käännyttiin vasemmalle.   Siinä sitten tultiin pururadan reunalle. Jooseppi seurasi Samin jokaista liikettä ja sitten Sami vilkutti oikealle mutta liian myöhään Jooseppi huomasi, että Sami kääntyikin vasemmalle – Kirotun kieroa touhua kuin Israelissa – Pommittavat lastenkoteja ja tiputtavat taivaalta parkkisakkoja sitä ennen.Jooseppi kuitenkin huomasi että oli valinnut oikean reitin,. Kyltissä luki (Tuoreella maalila kirjotettuna)  ”Paratiisi” – Pennanen lähti matkaan ja ei huomannut hevosvaunua, jonka Sami oli kiinnittänyt Mersun vetokoukkuun. Jooseppi seurasi opasteviittoja sekä päätyi vajaan parin kilometrin jälkeen puiselle silalle. Mutta allahin nimeen, siel tois pual siltaa oli lila 98 Corolla, ja tilaa oisi vain yhdelle autolle. Samin autossa kuului soivan Two Stepsin From Hell (Thomas Bergersenin) El Dorado https://www.youtube.com/watch?v=BpIUf3GgFBw      -Mersussa taas Ultra Bra / Minä suojelen sinua kaikelta.  Jooseppi pysäytti autonsa. Sillan toiseen päähän. Sami aukaisi  Corollan  oven ja kysyin ”Mikä kesti? Pennanen itkuisella äänellä totesi, että joku oli sijoittanut radalle perunalastuja ja siellä oli hieman tungosta. Ihmisten ja metsäneläinten  noukkiessa niitä .”Ei se teitä muslimeita ole ennenkään estänyt ajamasta väkijoukkoon”  Jooseppi Pennasen naaman väri vaihtui kaikkiin sateenkaaren väreihin ja minä huusin, ”Ai että olet vielä takaluukun poikiakin”-Voiko Jeesus sinua eheyttää? ” Kulla” vastasi Pennanen ja keräsi itsensä – Hän joi proteiinpirtelön sekä riistui hihattoman paidan päälle, koska oli vuodesta toiseen käynyt salilla ahkerasti ja näytti todellakin rantakuntoiselt.a ”hui” minä ajattelin itsekseni… Me kumpikin astuimme autosta ulos. Siinä kapealla sillalla nyt soi siis El dorado  ja kaksi mestä, etelän ja pohjoisen tuijottivat toisiaan. Toinen kuumasti, toinen viileästi.   Pennanen rykäisi ääntään, kohotti katseensa ja huusi Samille, ”Täällä kaupungissa ei ole tilaa vääräuskoisille Älli-Tälli huumorin käyttäjille. Sami, sinut  pitää lopettaa. Sami pisti sipsin suuhunsa ja huuhtaisi sen alas kysyen ”Onk noi?” – Valitettavasti Turun murre ei ollut aitoa  vaan sekoitus turkua tamperetta punkalaidunta urjalaa huittista satakuntaa karjalaa ja forssaa…Mutta Sami ainakin oli aito itsensä.

Pennanen kaivoi nyt esille Samin asunnosta varastamansa hopealusikan, ja totesi että kaivaa Samilta päästään ne ärsyttävän siniset silmänsä. Sami siinä mietti, että lusikallako minut sitten sokaistaan. Ja omalla vielä. Ei se vaan käy. Salmivirta tokaisi Pennaselle, että vilkaise autosi peräpäätä. Pennanen kääntyi katsomaan. Siellä todellakin oli hevosenkuljetusvaunu. Samalla vaunusta kuului kysymys ”Ollaanko jo perillä – Paikkoja kolottaa” ”Täällä ollaan.” ”No hyvä” Vaunun luukut aukesivat ja sieltä peruutti ulos valkoinen hevonen jolla sarvi päässään. Eli yksisarvinen WAUUUUUUU….Pennanen kysyi, ”Mitä Muhammedin lapsivaimon nimeen”!!!

 

Hevonen kopsutteli rauhallisesti Joosepin luokse avasi kirjakäärön ja sanoi Huomenna, jos Herra suo, on meidän vapahtajamme armorikas syntymäjuhla. ..korjaan-Väärä käärö….No niin. Minä Rolex todistan Sami Juhani Sundströmin ja Jooseppi Kiilaaja Pennasen välillä, että käydään reilu kaksintaistelu, joka päätyy toisen kuolemaan tai kyvyttömyyteen jatkaa. Vannon omatuntoni kautta että taistelu käydään reilusti niillä säännöillä, joita suomalaisille annettiin maan puolustuskyvyn lamauttamiseksi. Onko kysyttävää? Eipä nyt tule mieleen. Jooseppi ajatteli mielessään, että helppo nakki. Tuo Offspringin laulajan näköinen heppu olisi kohta itse siellä mullassa maan mistä isät katsovat poikiaan. Yksisarvinen nimeltä Rolle laski kellostaan aikaa, en gaarde nyt!!! Pennanen keräsi vihaa ja intoa, kuopi jalkojaan ja  Sami vain söi perunalastua sekä odotteli, että Eldoradon huippukohta alkaa ja sitten  painoi Toyotan äänitorvea. TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT Hervoton tööttäys kuului 30 kilometrin päähän.  Samalla Rolle heitti pahvisarvensa pois, pudotti olalleen Rk-62:n ja tyhjensi sarjatulella lippaallisen hämmästynyttä Jooseppia kohti. Tältä lensi silmien kaivamiseen tarkotettu hopealusikka suoraan Samin suuhun – Sundström pesaisi sen 7 kilometriä pitkällä paloletkulla. Sitten heitti  lusikan Corollan takaikkunalle.  Jooseppi piti vielä sillankaiteesta kiinni, mutta sitä oli sahattu. Ja lisäksi vielä Sami kaikessa rauhassa asteli Pennasen luoksi, sekä tömäytti tätä patjapumpulla kasseihin. Jooseppi meni aivan kasaan ja putosi sillalta neljä metriä alas. Suoraan uimapatjan päälle. Sitä ei ollut tosin täytetty. Sekin vielä.

Sami pesaisi Rollen päältä valkoisen värin pois 7 kilometriä pitkällä paloletkulla ja kiitti avusta. Hyviä nuo räkäpäät ampua ja sysärikin pysyi kiinni. ”Niinpä”, tokaisi Rolle. Voinko jotenkin vielä auttaa? ”Ei kiitos, tässä kaikki tällä kertaa. Annahan kun katson hampaitasi. Rolle avasi suunsa ja hohtavan valkoiset hampaat kertoivat Rollen iän. Hyvä, se oli täysikäinen kantamaan asetta. Hevonen kysyi ”Saisko ton Mersun myydä vaikka Tallinnan Faunattaren maskotille ?” – ”Toki.” Ota vaan autosta kaikki irtoava sisältö ja vie minun varastohäkkiini Lausteella. ” Se on sellainen kierrätyskeskus. Eikä ole lukkoa. Se on rikottu jo monta kertaa. Sitten Rolle kopsautti kaviot yhteen mutta ei liian kuuluvasti. Pisti Hornet lippiksen päähänsä. Sami kysyy, ”Mites sää nyt Virroille takaisin menet? ”Kierrän ensin Turun linnan, taidemuseon ja  ortodoksikirkon. Tosin Wiskybaariin voin mennä SISÄLLE  yhdelle oluelle, kun tää pakinakin alkaa olla loppusuoralla.” On ne hevoset hyviä kirjottamaan kässäreitä. ”Teepä näin.” Rolle ja Sami tervehtivät kaviopäivää. Rolle hyppää Mersun rattiin, ja ajaa pois paikalta luukuttaen stereoista ”Taivas ja maa kaksi maailmaa, sillan rakensi Jeesus kuolemallaan”—

 

Tosin bassoäänet olivat sen verran kovalla, että ne aiheutti painetta ilmaan ja kahden kuukauden päästä Bagdadissa satoi lunta. Suomessa taas Karjalaa. Silloin raittiusseuran ihmiset pysyivät sisällä. Lausteen torin penkkikööri taas ei. Pennanen oli vielä nukuksissa hieman, joten Sami herätti hänet pudottamalla patjapumpun sillalta. Se osui Pennasta kasseihin. Sitten Sundström posautti savut ilmoille ja  katosi paikalta. Jooseppi hän havahtui viiltävään kipuun joka kuitenkin hetken päästä helpotti  – Jooseppi kuuli Humppilan kenkämaailman leluautomaatista saadun muovipillin vihellyksen. Metsästä hiipi paikalle riviin 72 tummiin kauttaaltaan pukeutunutta olentoa. Tosi kevein askelin. Kaikilla oli katana selässä ja muut värmeet, mitä nyt suomalaisella naissotilaalla saa olla. Kun poissa kasarmilta iltalomalla. Pennanen liikuttui kyyneliin asti. Olen nyt paratiisissa. Mistä aloittaa? Jooseppi huusi ”Oletteko te kaikki neitsyitä?” 71 burkhaolentoa sanoi kirkkaalla äänellä ”Kyllä” – Yksi rivin laidassa kuiskasi möreällä äänellä ”Ei” …Pennanen kierteli riviä ja arvuutteli heidän muotojaan sekä kurvejaan.

Yksi oli ylitse muiden. Hän toki kainosti ja oli kovin ujon oloinen. Jooseppi kuiskasi hänelle ”Sinut minä otan ensimmäisenä. Mikä on nimesi?” ”Justiina” (Kimeällä äänellä)  sanoi se Marimekon viittaan pukeutunut ihastus. Minä haluan sinut vaimokseni nyt ja heti –  Mitä pitää tehdä, että tässä kirotussa pakanamaassa muotoseikat tulee täytetyksi? (Kimeällä äänellä) Opopopop- Opettaja puhuu, sanoi Justiina ja kertoi, että ensin pitää mennä kävelylle ja lausua Justiinalle rakkausrunoja

”Kautta Muhammedin parran, pitää ottaa Koraani esille. Siellä on kaikki naisiin liittyvä selkeästi kirjotettu.” mietti Jooseppi.  Justiina keinutti lanteitaan ja hipsutteleva kävely jatkui. Kas tässä hihkui Jooseppi. ”On vain yksi jumala. Allah. Ja muhammed on hänen profeettansa” Aika hyvä, mutta osaatko jotain itse kyhättyä?

Eipä heti tule mielee, mutta teen sinulle sellaisen nopeasti. Justiina pysähtyi ja sanoi että hieman lisätään jännitystä. Peitän putkihuivilla silmäsi ja annan myös korvatulpat siltä varalta että huutaisin hieman kivusta kun sinä pikku tuhmeliini minua hellästi rakastat. Sitten Justiina pyöräytti Pennasta ympäri pari kertaa ja katsoi Kapteeni Jack Sparrowlta saamastaan kompassisa missä suunnalla Mekka sijaitsi. Suunta löytyi nopeasti. Jooseppi levitti rukousmattonsa Justiinan taluttamana ja kääntyi Justiinan hellin käsin Mekan suuntaan. Jooseppi meni matolle kumartaen ja sanoi ”Olen elämässäni tehnyt paljon asioita, joita kadun. En ole täysin palkein sinua Allah seurannut.- Suo minulle sellainen seikkailu tuon kainon neitsyen seurassa, että voin ekana päivänä olla hänelle niin hellä ja ne 71 odottavat minua siellä sillanpäässä siihen asti kun tulen heidän luokseen riisumaan heiltäkin kaiken mitä näistä suomalaisista lähtee irti. Sitten Joosepille tulee mieleen huima rakkausnuno Justiinalle. Se kuuluu näin. ”Oi kyyhkynen, mitä sinä siellä yksin tamppaat mattoja. Ja peset kattoja. Tule minulle töihin. Katoamme jonnekin öihin. Kuka tietää mitä tapahtuu rakkauden laivan käytävillä ja hytistä kuuluu ”Kulla”

Justiina aivan huivinsa alla punastuu noista herkistä sanoista. Sitten hääkellot alkavat kilkattaa ja päivänkakkaroita lentelee ilmassa. Jooseppi kuulee häävieraiden saapumista ja vihdoin armaani olet MINUNMINUNNN!!! Jooseppi huutaa hekumoissaan onko tämä nyt se metsäkirkko?? ”Ei vaan Lausteen tasoristeys”, mörähtää Sami tois pual puomia ja ottaa huivin päästään. Samalla hetkellä Jooseppi Pennanen on matkalla kohti Helsingin lentokenttää. Sinnehän oli niin kova kiire. Eikä edes matkalippua. Ai jai.

Jääkäri Sami Juhani Sundström katsoo menevää junaa, hymähtää että ”Joosepin olisi kannattanut pyytää anteeksi vanhemmiltani ” -Hieman on kaukokaipuuta sydämessä. Sami Juhani kuitenkin ottaa sipsin, ja huuhtelee sen alas Spritellä. Sitten heittää hameet päältään ja kävelee kotia kohti  farkkushorteissa ja päällään Kiitos pappa-paita omalla Armas-papan kuvalla. Samilla on  tukka edessä ja se roikkuu silmillä mutta vaikka Sami kuunteleekin napeista  Zen Cafen ”Eipä tiennyt tyttö” Sami ei TODELLAKAAN aio hakea ketään tanssimaan.

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=EAPCnnCAgsQ

Zen Cafe Eipä tiennyt tyttö

 

Loppu

 

Turun Lausteella 11.5.2018 klo 15.37

Sami Sundström Kasv.tiet. kandi.

Opintokirja 46385…Parin tunnin kuluttua…

Jooseppi Pennanen istui Helsingin rautatieasemalla pää käsiin haudattuna. Joku jengi oli vielä ryöstänyt hänen vesipullonsa ja jano oli kova. Hän mietti, että joku kirous hänen päällään on mutta ei tiedä enää keneltä pyytää anteeksi. Jumalalta tai saatanalta. Vaiko varmuuden vuoksi molemmilta? Suomi on hirveä maa. Ynseää epäkohteliasta ja huumorintajutonta kansaa. Lopulta Jooseppi sai rakennettua jonkun suojateltan vanhoista jätesäkeistä täsmäsadetta vastaan. Harmaa sadepilvi kun oli hänen päällään vaikka ympärillä oli aurinkoista. Yhtäkkiä kuitenkin jätesäkkien lomasta päänsä pisti sisään vilkas silmäpari. Hän kysyi, olekko sää meitin uusi joukkueenjohtaja? En vaan irakilainen muslimi jolta on Siwan muovikassitkin viety. Älä sie nyt noin abia ole. Lukio loppuu joskus jokaisella. Lähe sie meitin kaa polttareihin ja ensin karaokeen laulamaan Äänisen aaltoja. Kas tuossa siul tölkki Karjalaa niin jano lähtee. Joosepin silmät kirkastuivat. Kerrankin joku ystävällinen ihminen. ”Myä hommaan sulle hetkesä lentolipun Irakiin, mutta mieti vielä. Maassa pitää elää maan tavalla. Sillaihan ne ongelmat ratkeaa.” Jooseppi hieman piristyi ja niin sitä lähdettiin kohti karaokebaaria. Seuraavana päivänä he kaikki heräsivät jostain hotellihuoneesta Las Vegasissa

 

 

http://www.mikseri.net/user/samisundstrom71

Musatuotantoni mikserissä. Sovittakaa, kierrättäkää mitä hyvänsä, kunhan vaan

entisen musaterapeuttini Jarmo Vuorensolan omaiset saisivat lohdutusta, että Japi teki suuren avun ja työn.

 

 

 

Aloitin tämän kirjottamisen vapunpäivän iltana 1.5.18 – Nyt maalle viettämään äitienpäivää…

 

 

 

 

 

 

Moikka maailma!

Tervetuloa sivustolle MunBlogi.com. Tämä on ensimmäinen artikkelisi. Voit joko muokata tätä artikkelia tai poistaa sen ja aloittaa bloggaamisen.

Jos et ole tämän blogin rekisteröinyt henkilön, rekisteröi oma ilmainen blogi.